Vaaleahiuksinen nainen on kivunnut miehen harteille. Mies on kohottanut hänet yhdellä kädellä korkealle päänsä yläpuolelle. Nyt nainen lepää tikkusuorana koko painollaan miehen käsivarren varassa, pitäen kiinni vain miehen olkapäästä.

He pyörivät ympäri, takanaan kattoon kohoavat hyllyseinämät täynnä valtavia säkkejä, joista pilkottaa sekalaista vaatetta. Vaatesäkkihyllyt ulottuvat miltei 13-metrisen hallin kattoon saakka.

Äkkiä mies kyykistyy ja heittää naisen ilmaan. Nainen lentää vaatesäkkirivien editse, lentää yhä ylemmäs, kunnes painovoima voittaa heiton energian. Nainen alkaa pudota.

Satapäinen kutsuvierasyleisö seuraa sirkusryhmä Arctic Ensemblen akrobatiaesitystä. Ohjelmanumero huipentaa historiallisen tapahtuman: Vietetään Pohjoismaiden ensimmäisen poistotekstiilien kiertotalouslaitoksen avajaisia Green Field Hub -teollisuusalueella Paimiossa. On 2. marraskuuta 2021.

Samaan aikaan Glasgow’ssa maail­man päättäjät valmistautuvat pitämään puheitaan ilmastokokouksessa. Varsinaissuomalaisella teollisuusalueella kutsuvieraat juhlistavat sitä, että täällä on siirrytty puheista tekoihin.

Paimion juhlittu poistotekstiililaitos ei ole mikä tahansa kuitutehdas. Sen raaka-aineet ovat materiaalia, joka on jo kerran poistettu käytöstä. Aiemmin tämä aines olisi todennäköisesti mennyt polttoon, mutta laitoksella sille aukeaa kokonaan uusia elinkaaria.

Vastuullisempi vaate

Paimion laitos ei ole pelkkä poistotekstiililaitos. Siihen konkretisoituu toivomus käänteestä.

Laitoksen perustajat Rester Oy ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy sekä koko tekstiilin kierrätyksen kumppaniverkosto näkevät, että tekstiiliteollisuudessa on tullut aika systeemitason muutokselle kohti vastuullisuutta ja kiertotaloutta.

Laitoksessa on kaksi linjastoa. Toisella linjastolla Rester Oy käsittelee yrityksistä, pesuloista, sairaaloista ja kaupoista kerättyä poistotekstiiliä.

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy on rakennuttanut toisen. Siellä käsitellään kuluttajilta kerättyjä vaatteita sekä kodintekstiiliä, kuten lakanoita ja verhoja.

Laitos tuottaa näistä kuluttajien ja yritysten käytöstä poistetuista tekstiileistä uusiokuituja. Niistä puolestaan voi valmistaa esimerkiksi kuitukangasta, suodatinkankaita, toppauksia, eristeitä, pakkausmateriaaleja tai komposiittituotteita.

Parhaimmat uusiokuitulaadut kelpaavat jopa suljettuihin kiertoihin: Niistä voi kehrätä lankaa ja kutoa kangasta, siis valmistaa vaatejätteistä jalostusketjun kautta yhä uudestaan uusia vaatteita.

Uusiokuiduille ja kierrätysratkaisuille alkaa olla vaate- ja muotiteollisuudessa kysyntää, sillä asiakkaat ja kuluttajat ovat heränneet tekstiiliteollisuuden moninaisiin ongelmiin. Niistä yksi on, että tekstiilimassat päätyvät käytön jälkeen jätteeksi. Vain prosentti materiaaleista kierrätetään takaisin vaateteollisuuteen.

Tekstiili- ja muotiala tuottaa globaalisti joka sekunti rekkakuormallisen jätettä. Tuotannon sivutuotteena syntyy kasvihuonekaasupäästöjä niin paljon, että se vastaa jopa kymmentä prosenttia globaaleista päästöistä.

Ala kuluttaa neljä prosenttia maail­man makean veden varoista ja on vastuussa 20 prosentista teollisuuden tuottamista jätevesistä.

Suomessakin poistotekstiiliä syntyy tuoreen Tekstiilivirrat Suomessa -tutkimuksen mukaan lähes 86 000 tonnia. Tästä 61 prosenttia poltettiin vuonna 2019.

Takaisin juurille

Kutsuvierasjoukon keskeltä puhujakorokkeelle nousee Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) toimitusjohtaja Jukka Heikkilä. Hetki sitten hän antoi haastattelua aamutelevision suoraan lähetykseen.

”Tätä päivää on odotettu! Tämä hetki on ollut haaveissa jo pitkään”, Heikkilä henkäisee mikrofoniin.

Hän seisoo uutuuttaan kiiltelevässä tehdashallissa kuin olisi tullut kotiin. Heikkilä on vaatturin poika. Hän on viettänyt lapsuudessa paljon aikaa vaatetehtaassa ja ommellut itselleen housut jo 12-vuotiaana.

Hän näkee Paimion laitoksen paluuna vaateteollisuuden juurille. Aikoinaan suomalaiset ovat omistaneet vain harvoja vaatekappaleita. Ne valmistettiin lähellä, vaikkapa tutusta lampaasta saadusta villasta tai pelloilla kasvatetusta pellavasta. Jokaista vaatekappaletta arvostettiin. Vaatteet käytettiin viimeistä kuitua myöten hyödyksi.

Nykymaailmassa vaatteista on tullut miltei kertakäyttötavaraa. Jopa yli puolet pikamuodista hylätään alle vuoden käytön jälkeen.

Paimiossa käytöstä poistetut tekstiilit saadaan pelastettua takaisin käyttöön. Ne alkavat uudestaan tuottaa arvoa.

Heikkilä näkee, että vastuullisuudessa on tilaisuus saada takaisin kotimaahan aikoinaan maailmalle karanneet tekstiiliteollisuuden työpaikat.

”Jos se on meistä kiinni, Suomen tekstiiliteollisuus voi tehdä paluun kierrätyksen uudessa muodossa”, hän sanoo.

Paimion laitoksen molemmat linjastot työllistävät alkuvaiheessa neljä työntekijää kumpikin, ja lisäksi varastoinnissa, esilajittelussa ja logistiikassa työllistyy kymmeniä.

Esimerkiksi LSJH:lla on ensi vuonna vakituisessa työssä 19 poistotekstiililajittelijaa sekä kausityöntekijät.

Välilliset työllisyysvaikutukset voivat olla huomattavasti suuremmat. Kun kuitu on avattu uusiokuiduksi, materiaalin jatkojalostukseen syntyy uusia bisnesmahdollisuuksia.

Malja mahdollisuuksille

Paimion laitos jalostaa kierrätykseen yhteensä noin 10–15 prosenttia kotimaan poistotekstiileistä.

Resterin laitos pystyy vuodessa käsittelemään kuutisen tuhatta tonnia yrityspuolen poistotekstiileitä, Lounais-Suomen Jätehuollon linjasto noin viisi tuhatta tonnia kuluttajien poistotekstiileitä.

Rester Oy:n toimitusjohtaja Outi Luukko sukkuloi kutsuvieraiden joukossa. Hän on työskennellyt systemaattisesti jo vuosia rakentaakseen tekstiiliteollisuuteen arvoketjuja, jotta Suomi saisi kärkipaikan kiertotalousmurroksessa.

Laitoksen avajaiset ovat merkittävä etappi. Kutsuttuna on lukuisia avaintoimijoita, asiakkaita, työvaateyrityksiä, sijoittajia, rahoittajia, julkisen puolen kumppaneita. Osaajia, joita ilman laitosta ei olisi rakentunut.

Maljapuheessaan Luukko osoittaa, miten merkittävästä hetkestä on kyse.

”Tekstiiliteollisuudella on haasteita, mutta tänään nostaisin maljan mahdollisuuksille. Nyt eletään tekstiiliteollisuuden suurinta mullistusta sitten teollistumisen ajan alun”, hän sanoo ja jatkaa:

”Suomella on nyt kaikki edellytykset olla tekstiilialan ykkönen kierto­taloudessa ja resurssiviisaudessa. Voimme vaikuttaa päästövähennyksiin ja materiaalien säästöön.”

Telaketjun hedelmä

Vaateteollisuuden vastuullisuuskäännettä on Suomessa valmisteltu jo kauan.

Ensimmäiset hankkeet tutkivat miltei kymmenen vuotta sitten muun muassa puuvillan kierrätyksen ekosysteemin edellytyksiä ja kotimaista poistotekstiilien keräystä ja lajittelua.

Ensimmäisenä piti esimerkiksi selvittää, miten tunnistaa, mitä materiaalia keräykseen tuotu vaate on. Vaikka kuluneen paidan niskasta löytyisikin vielä vaatelappu, se voi valehdella. Kierrätyksen edellytys on, että pitää tietää, millaista materiaalia ollaan kierrättämässä. Erilaiset kuidut soveltuvat erilaisiin kierrätysprosesseihin.

Toiseksi piti ratkaista keräyksen ja logistiikan ongelmat märässä ja kylmässä Suomessa. Jos vaate seisoo vesisateessa pihan perän keräysastiassa, se homehtuu. Kierrätykseen täytyy saada laadukasta materiaalia, jotta se kelpaisi jatkokäyttöön.

Entä mitä tehdä kerätylle poistotekstiilille? Mihin sitä voi hyödyntää? Kuka sitä kierrättää ja millaisella teknologialla? Minkälaisia toimijoita arvoketjuun tarvitaan? Voisiko kierrätys tuoda työtä Suomeen? Ja miten kaikesta rakennetaan kaupallisesti kannattavaa?

VTT, Turun ammattikorkeakoulu, LAB-ammattikorkeakoulu, Lounais-Suomen Jätehuolto sekä Suomen Tekstiili ja Muoti ry ovat olleet työssä mukana alusta lähtien. Työ pääsi toden teolla vauhtiin viimeistään Telaketju-hankekokonaisuuksissa, joihin lähti kymmeniä kumppaniyrityksiä ja joihin saatiin rahoitustukea muun muassa ministeriöiltä ja Business Finlandilta.

Myös Paimion laitos on eräs Telaketju-hanketyön hedelmistä.

Unelmista totta

Laitoksen paalaimen vieressä seisoo vankka paali harmaata uusiokuitua. Kyltissä lukee, että kyseinen paali on valmistunut tällä linjastolla juhannuksena, 24.6.2021. Se on historian ensimmäinen suomalaisten kotitalouksien poistotekstiilistä jalostettu kierrätyskuitupaali.

Inka Mäkiö Turun ammattikorkeakoulusta ja Sini Ilmonen LSJH:lta tutkailevat syntynyttä kuitua. Saisiko siitä kehrättyä lankaa?

Molemmat ovat työskennelleet jo vuosia tekstiilien kiertotalouden hyväksi kädet syvällä vaatemytyissä. He ovat olleet niitä, jotka ovat järjestäneet keräyskampanjoita kuluttajille, tutkiskelleet kerätyn materiaalin laatua, yhyttäneet kumppaneita ja miettineet jatkoaskelia.

Valmis halli on kirjaimellisesti unelmien täyttymys:

”Näin unta, että voitin lotossa ja ostin tällaisen pilottilinjaston”, Mäkiö hymyilee.

Ilmonen tunnistaa, että unelma on yhteinen monille alan toimijoille. Hän tietää, että laadukas lajittelu on avain siihen, että kerätty materiaali kelpaa kierrätykseen.

Uusi laitos Turkuun

Paimion laitos sujahtaa kiertotalouden arvoketjussa keskelle: Laitokseen tuotavat poistotekstiilit on ensin esilajiteltava muualla. On saatava talteen riittävän puhtaat, riittävän laadukkaat ja tarkasti tunnetut materiaalivirrat, jotta niistä voidaan laitoksessa valmistaa tarkalla sekoitussuhteella asiakkaiden toivomia uusiokuitulaatuja.

Projektisuunnittelija Oskari Pokela LSJH:lta kertoo, että kuluttajapoistotekstiilit esilajitellaan Turun Hiidenkadulla, Turun kaupungin kuntouttavan toiminnan työpisteellä ja Paimiossa Vartti ry:llä.

EU edellyttää, että kaikki jäsenmaat alkavat kerätä poistotekstiiliä talteen viimeistään vuonna 2025. Suomi on ottanut etunojan ja aikoo saada keräysverkoston kuntoon jo vuoteen 2023 mennessä.

Kuntien jätelaitokset ovat jo aloittaneet keräystä monissa Suomen kunnissa. Pian keräysastiat ovat tuttu näky jätekeskuksissa, lajitteluasemilla, aluekeräyspisteillä ja yhteistyökumppanien toimitiloissa ympäri Suomea. Laitokset ovat kokeilleet erilaisia keräystapoja, muun muassa farkkukankaalla huputettuja Kamu-keräysastioita.

Kun materiaali saadaan näin riittävän puhtaana ja laadukkaana talteen kuluttajilta, syntyviä massoja varten voi perustaa jatkojalostusinfrastruktuuria.

Lounais-Suomen Jätehuolto suunnittelee Turun Topinpuistoon myös suuremman mittaluokan jalostuslaitosta vuodeksi 2024. Sen kapasiteetti olisi kaksin–kolminkertainen Paimion linjastoon nähden: 15 000 tonnia. Yhtiö odottaa Business Finlandin rahoituspäätöstä joulukuussa.

Rahoitusta ja sitoutumista

Paimion hallin varasto on kahden jalkapallokentän kokoinen. Sen sisältö käsitellään parissa viikossa.

Rester ottaa vastaan esimerkiksi työvaatteita, teollisuuden sivuvirtoja kuten leikkuujätettä, hotelli- ja sairaalatekstiilejä, rullapyyhkeitä, kakkoslaatua ja muuta hävikkiä.

Outi Luukko sanoo saavansa jatkuvasti kyselyitä bränditaloilta ja teollisilta toimijoilta, jotka haluaisivat omat sivumateriaalivirtansa hyödynnettävän niin, ettei niitä tarvitsisi polttaa.

Luukko kiittelee kumppaniyrityksiä sitoutuneisuudesta. Asiakkaat kuten Lindström ovat olleet valmiita tekemään muutoksia prosesseihinsa ja ylimääräistä työtä lajitellakseen poistotekstiilinsä niin, että ne kelpaavat Paimion laitokselle.

Valmistettavat uusiokuitulaadut ovat välituotteita tai uusioraaka-aineita. Jotta kiertotalouden sykli toteutuu, erilaisille uusiokuitulaaduille tarvitaan jatkojalostajat, toimijat, jotka tekevät niistä tuotteita.

”Emme pysty kiertotalouteen yksin. Tarvitaan kumppanit, EU-tasoista sääntelyä, julkista valtiovallan tukea sekä rahoitusta.”

Giljotiiniin

Kutsuvierasyleisö pääsee hallissa seuraamaan tekstiilin matkaa, tällä kertaa videoiden ja kertomuksen muodossa; laitteet olisivat liian kovaäänisiä, jos ne olisivat juhlan aikana päällä.

Resterin ja Lounais-Suomen Jätehuollon linjastot poikkeavat hieman toisistaan.

LSJH:lle tuleva materiaali on peräisin kuluttajilta, joten se on tärkeää pystyä tunnistamaan. LSJH:n jalostuslaitoksessa tekstiilikuidut tunnistetaan ja erotetaan toisistaan tarkasti infrapunaskannerilla. Laite tunnistaa yleisimmät kuitulajit tekstiilisekoitteista.

Rester Oy:n asiakkuus- ja kehitysvastaava Henna Knuutila ja käyttöpäällikkö Jani Mäkelä johdattavat kutsuvierasryhmiä Resterin linjastolla koneiden väleissä.

Ensin tekstiilikuitu kuten vaikkapa sairaalavaate pudotetaan syöttöyksiköltä hihnalle, sitten se kulkee leikkureille.

Giljotiiniterät suikaloivat vaatteesta 5x5-senttisiä neliöitä. Silppu kulkee syöttösiilon kautta tasaisena virtana esimurskauskoneelle. Kahdessa repijäsylinterissä piikit repivät suikaleet hienoksi kuitupilveksi.

Aina välillä kuitu imetään imurilla putkistoon. Painavimmat osat kuten napit, vetoketjut, muoviset osat ja metallikappaleet erottuvat hiljalleen joukosta.

Hävikkinä jää kymmenisen prosenttia syötetystä massasta, mutta esimerkiksi metalleista osa saatetaan saada vielä jatkossa kierrätykseen.

Kostutinaltaalla kuituun suihkutetaan vettä. Tämä vaikuttaa lopputuloksen laatuun ja kuidun pituuteen. Sitten materiaali menee sekoituskammioon, jossa siitä sekoitetaan haluttua koostumusta.

Saadaan vaikkapa sekoitekuitua, jossa on 25 prosenttia puuvillaa ja 75 prosenttia polyesteriä. Sekoitesuhde riippuu asiakkaan tarpeista ja siitä, mitä lopputuotetta uusiokuidusta on tarkoitus tehdä.

Pääavauskoneen säädöillä voidaan vielä vaikuttaa kuitumateriaalin lopputulokseen asiakkaan tilauksen perusteella.

Lopulta valmis materiaali siirtyy tunnistimen kautta paalaimelle.

Trukilla lepää sinisävyinen paali, joka on tehty sairaalavaatteista. Se on sataprosenttista polyesteriä.

”On monia materiaalieriä, joita saamme avattua ja toimitettua langan ja kankaan valmistukseen, suljettuihin kiertoihin. Esimerkiksi sairaalavaatteissa voi tulevaisuudessa olla vaikkapa 20 prosenttia Resterin uusiokuitua”, Henna Knuutila kertoo.

Kuitujen jatkokäyttäjiä on sekä kotimaassa että ulkomailla. Esimerkiksi Resterin linjastolta avatuista kuiduista osa menee Ewona Finlandille, joka valmistaa niistä muun muassa äänieristeitä.

Osa uusiokuidusta sopii laadultaan langanvalmistukseen. Ne menevät eurooppalaisiin kehräämöihin, joissa niistä tehdään lankaa ja kudotaan kangasta.

Suomesta tällaiset langanvalmistajat ja kangaskutomot ovat tekstiilimarkkinoiden globalisaation myötä kaikonneet, mutta Paimion kumppaniverkostolla on toivoa, että tulevaisuudessa Suomeen voisi syntyä uusia yrityksiä näihin vastuullisen tekstiiliekosysteemin puuttuviin lokeroihin.

Jos kuidusta tehdään kuitukangasta, Resterin linjasto pyörii vauhdilla. Silloin saadaan käsiteltyä 1200–1300 kiloa tekstiiliä tunnissa. Jos taas tarkoituksena on saada materiaalia langan kehräykseen, tahti on hitaampi, 500 kiloa tunnissa.

Knuutila kertoo, että toisinaan linjasto voi ajaa testipäiviä tietyn yrityksen materiaalilla ja katsoa, miten materiaali avautuu ja miten se soveltuu takaisin yrityksen tuotantoon.

Tulevaisuudessa Rester voikin viedä eteenpäin viestiä siitä, mitkä materiaalit soveltuvat mekaaniseen kierrätykseen ja mitkä eivät.

Uusiokuidusta voidaan valmistaa lankaa, kangasta, kuitukangasmateriaaleja, eristeitä, akustiikkalevyjä, suodatinkankaita sekä komposiitteja.

Pölyä kemialliseen kierrätykseen

Laitos on pyörinyt ennen avajaisia kolmisen viikkoa. Alkuun on mahtunut haasteitakin ja tekemällä oppimista.

”Pölyä on tullut aika lailla. Välillä olemme tulleet ihan valkoisina hallista ulos”, Knuutila nauraa.

Hienopöly otetaan kuitenkin linjastolla talteen. Pöly on yllättäen osoittautunut kaupalliseksi tuotteeksi siinä missä muutkin kuidut:

”Hienopöly on hyvä tuote kemialliseen kierrätykseen.”

Suomalainen Infinited Fiber Company (IFC) on kehittänyt kemiallisen kierrätyksen prosesseja. IFC:n osakas ja VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin vahvistaa, että kemiallinen kierrätys hyötyy Paimion laitoksen kaltaisesta mekaanisesta kierrätyksestä:

”Arvo nousee ketjun molemmissa päissä. Esimerkiksi hienopöly sopisi hyvin kemiallisen kierrätyksen raaka-aineeksi, myös muut laitoksen tuotteista.”

Knuutila ja Harlin ovat kotimaisen tekstiilinkierrätyksen avainhenkilöitä. Molemmat ovat tehneet monipuolista kehitystyötä niin kierrätyksen logistiikan kuin teknologiankin kanssa.

Knuutila on Paimion laitoksesta silminnähden ylpeä:

”Euroopassa ei näin modernia laitosta ole missään. Siellä on kyllä mekaanisia kuidunavauslinjastoja, mutta ne yleensä palvelevat yhtä tai muutamaa materiaalia. Meille taas tulee kymmeniä materiaalikomboja.”

Knuutila tiedostaa, että tekstiilien kiertotalouden kärkiasemaa havittelee Suomen lisäksi nyt moni muukin maa. Kilpailu kovenee.

Tekstiilialan järjestö Euratex suunnittelee, että Eurooppaan syntyisi viisi tekstiilien kiertotalouden osaamiskeskusta eli hubia.

Knuutila näkee ­suomalaisten vahvuutena erinomaisen yhteistyö­verkoston.

”Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on onnistunut Paimion laitoksessa mahtavasti.”

Miten tuottajavastuu toteutuu?

Suomalainen tekstiilien kiertotalous­järjestelmä on rakentunut vastuullisuuden varaan. Onkin ironista, että vastuullisuuslainsäädäntö on myös järjestelmän potentiaalinen uhkatekijä.

Suomi toivoo, että EU:lta tulisi sääntelyä, joka ohjaisi tekstiiliteollisuutta muuttamaan toimintaansa kestävämmäksi ja kohti kiertotaloutta. EU valmisteleekin tekstiilien kiertotalousstrategiaa, jonka julkaisua on lupailtu alkuvuoteen 2022.

Mutta se, miten EU määrittelee tekstiilien tuottajavastuun, on kotimaiselle kierrätysketjulle potentiaalinen kohtalonkysymys.

Tuottajavastuu on periaate, jossa jätteen tuottaja, tyypillisesti valmistaja tai maahantuoja, on vastuussa tuotteen jätehuoltovaiheesta ja sen kustannuksista.

EU:ssa tuottajavastuu on jo voimassa esimerkiksi pakkausjätteille. On käyty keskusteluja, tulisiko tuottajavastuu ulottaa myös tekstiileihin.

EU voi päättää velvoittaa tekstiilien tuottajia vastuuseen poisto­tekstiilien jätehuollosta ja sen kustannuksista. On sääntelyn yksityiskohdista kiinni, pääsevätkö tuottajat ja tekstiilien kiertotalouden nykyiset toimijat yhteistyöhön.

Suostuisivatko globaalit vaatejätit soveltamaan yhdellä pienellä markkina-alueellaan paikallisesti tänne luotua, tehokasta, valtakunnallista ja kiertotaloutta aidosti ajavaa järjestelmää?

Vai päätyisivätkö tuottajat ohjaamaan poistotekstiilinsä vain edullisimpaan mahdolliseen käsittelyyn ulkomaille, välittämättä kierrätyksestä ja jo syntyneistä arvoketjuista?

On olemassa riski, että tuottajat keräisivät omat kimpsunsa ja kampsunsa ja kuskaisivat ne uusiin järjestelmiin Suomen jätelaitosten rakentaman keräyksen sekä Paimion kiertotalouslaitoksen sijasta. Se vaarantaisi nykymallin.

”Suomi on pieni maa, eivätkä tekstiilivirrat riitä lukuisille toimijoille saatikka erilaisille toimintamalleille. Julkinen toimija toteuttaa valtakunnallisen kuluttajakeräyksen, materiaalilajittelun ja jalostuksen teollisuuden käyttöön tehokkaasti, mutta on olemassa riski, että tuottajavastuu voi kaataa koko toimintamallin”, Heikkilä varoittaa.

EU-sääntely voi toisaalta toimia myös Suomen eduksi.

Jos tuottajia edellytettäisiin kustannusvastuuseen sekä vaadittaisiin kiertotaloussiirtymään niin, että sallittaisiin paikalliset toteutustavat ja tavoiteltaisiin materiaalien pitämistä arvokierroissa, Suomessa kehitetty kiertotalouden arvoketjumalli saattaisi houkutella kansainvälisiä vaatebrändejä.

Parhaimmillaan Suomeen syntyisi tekstiilien kiertotalouden osaamiskeskittymä, jossa uuden elinkaaren saisivat koko Itämeren-alueen poistotekstiilit. Suomeen syntyisi uusia kiertotalousyrityksiä ketjun jokaiseen vaiheeseen.

Näkymä voisi luoda Suomeen kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja nostaa Suomen tekstiilialan uuteen nousuun.

Haalarit ylle

Avajaisten loppuhuipennus on käynnissä sirkusareenaksi muuttuneessa hallissa. Kutsuvieraat seuraavat huutoa pidätellen, kuinka sirkusryhmän nainen putoaa pää edellä vaatesäkkien ohi kohti tehdashallin betonilattiaa. Juuri kun näyttää vääjäämättömältä, että temppu epäonnistuu, mies nappaa naisen kiinni ja pysäyttää pudotuksen. Vaalean poninhännän latvat hipovat lattiaa.

Yleisö puhkeaa aplodeihin. Millaista rohkeutta, luottamusta ja yhteistyötä!

Sitä samaa on tarvittu myös Paimion poistotekstiililaitoksen toteuttamisessa.

Sirkusryhmä kumartaa. Heidän päällään on harmaat haalarit. Ne on valmistettu kotimaisesta kierrätyskuidusta.