Akku- ja paristokierrätystä hoitavan Recserin Liisa-Marie Stenbäck: ”Tuottajavastuun voisi hoitaa vielä tehokkaammin yhteistyöllä”
(Tilaajille.) Kuinka akkujen ja paristojen keräyksestä, kierrätyksestä ja jätehuollosta aiheutuvat kulut jaetaan oikeudenmukaisesti niin, että markkinat toimivat reilusti? Miten saadaan kaikki akkujen ja paristojen tuottajat (eli valmistajat, maahantuojat, etämyyjät ja jakelijat) kantamaan lainsäädännön mukaista vastuuta siitä, että akkujen elinkaari hoidetaan vastuullisesti alusta loppuun? Kuinka tuottajavastuuvalvonta ulotetaan myös niihin Euroopan ulkopuolella toimiviin tuottajiin, jotka myyvät akkuja ja paristoja esimerkiksi verkkokauppojen kautta suomalaisille kuluttajille? Tuottajavastuun oikeudenmukaisuus on ollut Liisa-Marie Stenbäckille keskeinen kysymys aina siitä saakka, kun hän päätyi osin sattumalta organisoimaan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun (SER) tuottajavastuuta. Uusi järjestelmä alusta asti Stenbäck tuli Teknisen kaupan liittoon tekemään korkeakouluopintoihinsa liittyvää työharjoittelua vuonna 2005. Tuottajavastuu oli vastikään tuotu EU-lainsäädäntöön uutena vastuullisen jätehuollon mallina, ja SER-tuottajayhteisöiden perustamista valmisteltiin liiton jaostoissa. Kansallisesti oli jo käytössä tuottajavastuuseen perustuvia malleja renkaille, keräyspaperille ja pakkauksille. Seuraavana vuonna Stenbäck siirtyi samaan taloon perustettuun tuottajayhteisöjen palveluyhtiö Elker Oy:hyn. ”Koko operatiivinen järjestelmä oli ihan uutta. Piti rakentaa valtakunnallinen SER-keräys ja luoda uudenlainen yritysmalli...
Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.








