Gasumin kampanja lisäsi kaasuautokantaa

Facebooktwitterlinkedin

16.3.2017

Biojätteistä valmistettua biokaasua ja maakaasua tankkausasemilla myyvä Gasum kertoo, että yhtiön kuukausihintaisen polttoaineen kampanja ja jatkuvasti laajeneva tankkausasemaverkosto ovat saaneet sadat autoilijat vaihtamaan kaasuautoon. Suomessa on nyt käytössä noin 2 200 kaasuautoa.

Gasum alkoi tammikuussa myydä polttoainetta kiinteällä kuukausihinnalla. Esimerkiksi biokaasua on voinut tankata haluamansa määrän 89 eurolla kuussa. Gasum jatkaa kampanjaa kesäkuuhun asti.

Biokaasun tuotannossa hyödynnetään kotitalouksien, kauppojen ja teollisuuden biohajoavia jätteitä. Biokaasu on ainoa Suomessa myytävä liikennepolttoaine, jolle on myönnetty sekä pohjoismainen Joutsenmerkki että Avainlippu-tunnus.

Gasum laajentaa kaasutankkausasemaverkostoaan neljällä asemalla kevään ja kesän aikana. Uudet asemat rakennetaan Hämeenlinnaan, Poriin, Jyväskylään ja Vantaan Petikkoon.

Suunnitteilla on myös useita muita vuoden 2017 aikana rakennettavia kohteita muun muassa pääkaupunkiseudulla, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Lahdessa, ja yhtiö tulee rakentamaan kaikkiaan 35 uutta tankkausasemaa seuraavien vuosien aikana. Tällä hetkellä Suomessa on 28 tankkausasemaa.

Facebooktwitterlinkedin