Suomalaisten luontosuhteet ja sivistyskäsitys ovat ekokriisin keskellä murroksessa

Kaunis, virkistävä, kunnioitettava ja rauhallinen − Voiko mielestäsi luontoon mennä ja sieltä tulla pois? Vai onko luonto aina sinussa ja sinä siinä?

Jokaisen ihmisen arvot, ajatusmallit ja asenteet vaikuttavat siihen, millaista tulevaisuutta hän haluaa olla mukana rakentamassa. Aikamme viheliäisiä kriisejä, kuten kaikkea elollista repivää luontokatoa, on mahdotonta ratkaista ymmärtämättä ihmisten kokemuksia, tunteita ja ajatusmaailmaa.

Suomalaisten luontosuhteesta on nyt saatu kahden julkaisun verran uutta tietoa, jota voidaan hyödyntää mietittäessä, miten onnistua palauttamaan elämisemme maapallon kantokyvyn rajojen sisään.

Ensimmäinen julkaisu on Sitran tällä viikolla julkaisema kyselytutkimusraportti suomalaisten luontosuhteista. Toinen julkaisu on niin ikään Sitran toimittama. Ihminen osana elonkirjoa -muistiossa useat eri alojen tutkijat ja ajattelijat kuvaavat luontosuhteemme ja sivistyskäsityksemme murrosta kestävyyskriisin äärellä.

Suomalainen lataa akut luontokuvilla ja lähiluonnossa

Kyselytutkimuksella Sitra halusi katsoa, pitääkö ”suuri kansallinen kertomus” erityisestä suomalaisesta luontosuhteesta ja luontoyhteydestä paikkansa ja mitä itseasiassa on se luonto, mihin suomalaiset ovat suhteessa. Tätä selvitettiin Kantar-kyselypalvelun kanssa tehdyllä internetkyselyllä syksyllä 2021. Siinä luontosuhteestaan kertoi 2245 suomalaista.

Vastausten perusteella luonto todellakin on tärkeä suomalaisille, sanoo Sitran ilmasto- ja luontoratkaisujen johtava asiantuntija Lasse Miettinen.

”87 % sanoo, että luonto on omassa arjessa erittäin tai melko tärkeää, 60 % kokee olevansa vahvasti luontoihmisiä ja jopa puolet suomalaisista kokee syvää yhteyttä luonnon ja muiden lajien kanssa. Nämä ovat isoja lukemia.”

Mutta mihin yhteyttä koetaan ja millaisen tekemisen kautta? Miettinen sanoo, että stereotypisesti toistamme usein ajatusta siitä, että aito luontosuhde syntyy, kun ihminen on kehoineen fyysisesti läsnä luonnossa, rakennetun ympäristön ulkopuolella – jossain minne pitää erikseen mennä. Kyselyvastausten perusteella näin ei kuitenkaan ole.

Luonnosta nautitaan esimerkiksi nojatuolissa läppärin kautta ja työmatkalla pyöräillessä. Kiinteä luontoyhteys ei vaadi reippailemista reppu selässä kansallismaisemaan.

”Kun kysyttiin, mikä on tärkeintä luontotekemistä suomalaisille, niin yllätyksettömästi kärkeen nousi omassa arjessa koettu luonto. Sekä fyysisenä tekemisenä kuten liikkumisena lähiluonnossa, mutta myös aistillisena eli ihan sen välittömän arjen ympäristön havainnointina, kun esimerkiksi vuodenajat vaihtuvat.”

Heti näiden jälkeen nousi esiin tiedollinen ja esteettinen suhde luontoon. Vahvaa luontoyhteyttä voi kokea esimerkiksi omaksumalla kiinnostavia tietoja luonnosta dokumenttien ja kirjojen kautta tai hakemalla voimaa upeista luontokuvista. Suomalaiset myös haluavat nauttia luonnosta matkustaessaan Suomen ulkopuolella, suomalaisen luonnon ulottumattomissa.

Suomalaiset kertovat saavansa luonnosta etupäässä aineetonta hyvinvointia: rauhoittumista, virkistymistä ja palautumista arjen kuormituksesta. Luonnon henkilökohtainen tärkeys riippuu voimakkaasti vastaajan iästä. 18–34-vuotiaat arvioivat tärkeyden selvästi matalammaksi kuin yli 65-vuotiaat.

”Mihinkään ei ole tutkimuksen pohjalta kadonnut se perinteinen ja tärkeä osa suomalaisuutta, jossa hyödynnetään luonnon antimia, sitä mitä metsä meille antaa”, Miettinen sanoo. Mutta suomalaiset vaikuttavat kytkeytyvän luontoon monin muinkin tavoin, perinteisten aineellisten asioiden ohella aineettomien arvojen tai ihan uusien teknologiavetoisten keinojen kautta.

Puoluekannalla on vaikutusta luontotekemiseen. Esimerkiksi marjastus ja sienestys ovat yleisimpiä keskustapuolueen, SDP:n ja vihreiden kannattajilla ja harvinaisinta vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Yli 65-vuotiaat hyödyntävät luonnon antimia nuoria enemmän ja myös liikkuvat lähiluonnossa useammin kuin 18–34-vuotiaat.

Parhaiten suomalaisten mielestä luontoa kuvaavat sanat kaunis, virkistävä, kunnioitettava ja rauhallinen (46–55 %). Vain kaksi prosenttia pitää luontoa vaarallisena tai pelottavana.

Välitämme luonnon monimuotoisuudesta

Suomalaisista 74 prosenttia on huolissaan luonnon tilasta ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä. Suomalaiset tuntuvat olevan valmiita tekoihin elonkirjon hyväksi: selvä enemmistö ilmoittaa olevansa valmis muuttamaan esimerkiksi kulutus- ja elämäntapojaan ja valtaosa suomalaisista katsoo, että vastuu luontokadon pysäyttämisestä on meillä kaikilla.

Vain 17 prosenttia on sitä mieltä, että luonto voi tarpeeksi hyvin ilman, että itse tarvitsee erityisesti tehdä mitään, ja vain yksi kymmenestä ajattelee, että luonnon monimuotoisuus ei edes ole kovin kiinnostavaa.

Luontoa halutaan suojata etenkin tulevien sukupolvien vuoksi (52 %), muiden lajien ja niiden monimuotoisuuden takia (48 %), planeetan kantokyvyn vuoksi (44 %) sekä siksi, että ihminen on itse riippuvainen muusta luonnosta (43 %). Vastuuta luonnosta ihmiset kokevat useimmin omassa lähiympäristössä (56 %) ja omien kulutusvalintojen kautta (56 %).

Tulokset antavat toivoa ja myös välineitä toimia. Miettinen sanoo, että jos halutaan pystyä ratkaisemaan kestävyyskriisi ja toteuttamaan iso yhteiskunnan kestävyysmurros kannattaa muistaa, että yhteiskuntaa ei ole erillään ihmisistä.

”Yhteiskunnan perustana ovat ihmiset ja heidän muodostamansa yhteisöt. On täysin mahdotonta tehdä isoa yhteiskunnallista muutosta, ellei ymmärretä niitä monia erilaisia motivaatioita, jotka ihmisten taustalla vaikuttavat. Erilaisia luontosuhteita pitää ymmärtää, jotta löydämme ne kosketuspinnat, mistä suunnasta kukin olisi halukas liittymään siihen projektiin, jossa pysäytetään luontokato ja turvataan hyvän elämän edellytykset itsellemme ja muille lajeille tällä planeetalla.”

Yksilöiden vahvat luontosuhteet eivät kuitenkaan muuta maailmaa, elleivät ne siirry toimiksi ja muutoksiksi koko yhteiskunnan luontosuhteessa. Se on ollut pitkään vääristynyt.

Sitran kestävyysratkaisut-teeman johtaja Mari Pantsar sanoo, että yksilötasolla saatamme ymmärtää olevamme osa luontoa ja arvostaa erilaisia luontokokemuksia, mutta kestävyyssiirtymä edellyttää laajempaa yhteiskunnallista ihanteiden ja järjestelmien puntarointia.

”Tarvitaan syvää järjestelmämuutosta, pelkät arjen elämäntapamuutokset tai teknologiset ratkaisut eivät yksinään riitä. Tarvitaan isoja rakenteellisia muutoksia, mutta nekään eivät toteudu kunnolla, ellemme ole samalla valmiita tarkastelemaan arvoja ja ihanteitamme.”

Yhteiskunnallisen transformaation kehät kertovat, että kaikkein syvin vaikuttavuus ympäröivään maailmaan on syvien henkilökohtaisten uskomusten ja maailmankuvien muutoksilla. Millaiset ihanteet ekokriisin aikakaudella vievät meitä kohti hyvää? (Kuva: Sitra, mukaillen: Laininen 2018, O’Brien & Sygna 2013; Sharma 2007.)

Luontoa ihaillaan iltaisin ja viikonloppuisin – länsimainen sivistyskäsitys on ollut kapea

Luontosuhteet syntyvät historiallisen kehityksen jatkumona, ja tätä suhdetta muovaavat jokaisen omat kokemukset ja fyysinen ja kulttuurinen ympäristö. Luontosuhteen pohjana on käsitys siitä, mitä luonto on.

Ihminen osana elonkirjoa -julkaisussa pysähdytään pohtimaan, miten sivistyskäsityksemme vaikuttaa luontosuhteeseen ja luontokäsitykseen ja mitä sivistys nyt antroposeenin ja ekokriisien aikakaudella oikein tarkoittaa.

Perinteinen länsimainen sivistyskäsitys on ollut vahvasti ihmiskeskeinen ja ihmistä ja luontoa erotteleva. Ihmisen jalustalle nostava näkemys voi olla yksi syy siihen, että olemme nyt keskellä ekologista kestävyyskriisiä, jossa romutamme omankin elämämme ja toimeentulomme edellytykset ja jossa myös irrallisuuden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat yleistyvät.

Selvitykseen kirjoittaneiden tutkijoiden teksteistä välittyy, että ekologi­nen kestävyyskriisi ei ole pelkkä luonnon monimuotoisuuden kriisi vaan myös ihmisen identiteettikriisi.

Maapallon rajat pakottavat meitä nyt ajatte­lemaan uusiksi koko elämäntapamme ja suhteemme maailmaan, johon olemme erottamattomasti kietoutuneet.

Julkaisutilaisuudessa puhunut toimittaja ja kirjailija Juha Kauppinen sanoo, että vaikka yhä useampi ihminen ajattelee, että suhteemme luontoon pitäisi olla tasavertaisuutta korostavampi kuin se on nyt, vallitseva tapa nähdä luonto on edelleen hyväksikäytön kautta.

”Toisaalta nyt toteutetussa kyselyssä vain 7 % suomalaista koki saavansa luonnosta työtä tai toimeentuloa. Se on kiinnostavaa siitä näkökulmasta, miten sana luonto mielletään. Mehän olemme ekosysteemien sisällä ja sata prosenttia siitä mitä olemme, tulee luonnosta. Tällaiset viestit kertovat, että pohjaamme vielä ajatukseen luonnosta jonakin, mitä ihaillaan vapaa-ajalla ja työ taas on jotain aivan muuta.”

Tämä kaikki on nyt murroksessa. Moni kokee vahvasti, että myös toisenlaiset tiedot kuin se miten luontoa hyödynnetään, pitäisi ottaa huomioon, Kauppinen sanoo. ”Yhä isompi osa ihmisistä uskaltaa tuoda esille oman ajatusmaailmansa siitä, että luonto on paljon muutakin kuin jotain mitä hyödynnetään. Se on aiempina vuosikymmeninä ollut vahvasti marginalisoitu ajatus, joka on tulossa nyt marginaalista valtavirtaan. Murros myös konfliktoituu yhteiskunnassa ja näkyy esimerkiksi metsiin liittyvässä keskustelussa.”

Aikamme sivistykseen kuuluu kauaskantoisen vastuun ottaminen

Kipeän keskustelun myötä syvään juurtuneet perinteet ja käsitykset ihmisen roolista maapallolla voivat vähitellen muuttua luonnon ja ihmisyhteisöjen tarpeita palveleviksi ja kehittyvän tieteellisen tiedon mukaisiksi. Suuria keskusteluja käydään parhaillaan esimerkiksi siitä, miten elonkirjoa pitäisi arvottaa ja millaisilla hintamekanismeilla taloudellisessa toiminnassa voidaan huomioida luontoa.

Pohdinnat ulottuvat myös kiertotalouden käsitteeseen. Kiertotaloutta ajatellaan talousmallina, joka voisi vihdoin irtikytkeä talouskasvun luonnon­varojen kulutuksen kasvusta. Tehostamalla luonnon­varojen käyttöä ja materiaalikiertoja voisi taloudellinen kasvu olla edelleen mah­dollista mutta ekologisten reunaehtojen puitteissa. Sitran selvityksessä todetaan, että vaikka kiertotaloutta on teknologis­taloudellisesta paino­tuksesta huolimatta helppo ajatella myös luonnon järjestelmiä myötäilevänä tapana harjoittaa taloutta – kiertäväthän erilaiset materiaalit luonnon eko­systeemeissäkin − pakottaa kestävyyskriisi kysymään, millaista olisi sellainen kiertotalous, jossa ihminen nähdään aidosti osana elonkirjoa ja jossa talouden toiminta mahtuu planeetan kantokyvyn rajoihin.

Ymmärrys siitä, että kannamme moraalista vastuuta myös tulevista sukupolvista ja muusta elonkirjosta, on viime vuosina vahvistunut. Yksi Ihminen osana elonkirjoa -julkaisun keskeisistä viesteistä on, että antroposeenin ajan sivistykseen kuuluu vääjäämättä myös kauaskantoisen ja ylisukupolvisen vastuun ottaminen.

Luontokadon ratkaisemisesta on tullut valtavirtaa esimerkiksi maailman suurilla talousfoorumeilla, sillä luontokadon seuraukset ihmiselle ja taloudelle ovat kohtalokkaat. Ekologinen kriisi on konkretisoinut ihmisen kietoutuneisuuden luontoon.

”Edelleen kuitenkin vaatii prosessin tulla yhteiskunnassa esille ihmisenä, joka puolustaa luontoa ilman sitä sanomaa, että me tarvitaan luontoa itsekin. Luonnon suojelemisen pitäisi olla normaali asia ja vertautua ihmisoikeuksien tai lastenoikeuksien puolustamiseen, sillä luonto on enemmän kuin eturyhmäkysymys. Luonnon suojeleminen sen itsensä vuoksi on niin pitkään hanakasti marginalisoitu, koska luonnon suojeleminen on uhannut sitä, että saadaan tulosta viivan alle, Kauppinen sanoo.

Ekologinen kriisi on jo alkanut aiheuttaa merkittävää taloudellistakin tuhoa, mutta järjestelmämme rakentuvat edelleen niin vahvasti luonnon ja ihmisen eriarvoisuuteen, että luonnon uudenlaista asemaa yhteiskunnassa edistävä joutuu hankalaan ristiriitaan.

”Kun ihminen esimerkiksi haluaa pidättäytyä kuluttamasta liikaa tavaroita, se on samanaikaisesti myös haitallista yhteiskunnassa. Koronakevät 2020 kuvasti hyvin ongelmien syvyyttä − kun kaikki nököttivät kotona eivätkä tuhlanneet, seurasi tragedioita. Ristiriita kuluttamisen ja yhteiskunnan toimivuuden välillä pitäisi saada purettua. Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa ihminen voi pidättäytyä kuluttamasta ilman, että se on uhka yhteiskunnan toimivuudelle.”

Katja Pulkkinen, teksti. AdobeStock ja Sitra, kuvat.