Kierrätyslaitos on huomisen kaivos

Kumman valitsisit: harvinaisten maametallien kaivoksen Kiinaan vai sähköromun huipputeknisen kierrätyslaitoksen Suomeen?

Harvinaisia maametalleja tarvitaan lähes kaikissa nykyajan high-tech-tuotteissa kännyköistä hybridiautoihin ja sähkökitaroista tuuliturbiineihin. Globaali teollisuus kuluttaa harvinaisia maametalleja tänä vuonna arviolta 185 000 tonnia. Määrä on kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2010.

Kysyntä kasvaa, tarjonta vähenee. Kiina, joka toimittaa valtaosan harvinaisista maametalleista, on rajoittanut niiden vientiä. Norjalainen tiede- ja tutkimusjärjestö Sintef arvio, että harvinaisista maametalleista kuten neodyymistä ja dysprosiumista voi tulla pula jo tämän vuoden aikana.

Maametallien kaivostoiminta aiheuttaa ympäristötuhoja ja inhimillistä kärsimystä. Suuri osa markkinoiden harvinaisista maametalleista tuotetaan Sisä-Mongoliassa Baotoun kaivoksilla.

Kaivosjätteet ovat saastuttaneet siellä pellot ja vesivarat. Rikolliset salakuljettavat materiaaleja Etelä-Kiinasta ulkomaiden markkinoille.

Sähkö- ja elektroniikkalaiteromussa näitä arvometalleja olisi, mutta niitä ei saada talteen. Ongelma on, että aineita on esineissä hyvin pieninä pitoisuuksina, atominpaksuisina kerroksina. Yhdessä kännykässä on harvinaisia maametalleja vain gramman sadasosia.

Kierrätystekniikkamme eivät kykene erottelemaan arvoaineita. Juha Kaila totesi JLY:n päättäjäseminaarissa, että yleensä juuri arvokkaimmat aineet joutuvat hukkaan: vain harvasta alkuaineesta kierrätetään edes prosentti.

VTT tutki kriittisiä metalleja osana Tekesin Green Growth -ohjelman Vähähiilinen Suomi 2050 -projektia. Se totesi, että arvometallit häviävät kierrätysprosesseissa pääasiallisen kierrätysmetallin kuten kuparin yhteyteen ”epäpuhtauksina”, koska pitoisuudet tuotteissa ovat niin pieniä ja erottelu niin vaikeaa.

Tehokkaampaan kierrätysteknologiaan kannattaisi silti satsata jo kiireesti. Harvinaisten maametallien kysyntä kasvaa alati, sillä niitä on vaikea korvata muilla materiaaleilla.

Eurooppalaiset tutkimuslaitokset, myös mm. VTT, kehittävät jo parempia kierrätysmenetelmiä. Tarvitaan lisäksi menetelmiä nanokokoisten partikkelien tunnistamiseen ja karakterisointiin.

Menetelmien kehittäminen on hidasta, kallista ja haastavaa, mutta jossain vaiheessa sen on pakko kannattaa. Jonain päivänä emme enää ole mongolialaisen kaivoksen varassa, vaan valttinamme on valtavia sähkö- ja metalliromukasoja jalostava modernin teknologian kierrätyslaitos – ehkäpä Suomessa?

Elina Saarinen
Päätoimittaja