Kiertokone kunnostaa tuhansia ykkösluokan tietokoneita uudelleenkäyttöön Roihupellossa: ”Buumi!”

Kuva: Kiertokone. Käytetyn ja uudelleenkäyttöön kunnostetun tietokoneen hankinta on yhä useammalle varteenotettava vaihtoehto.

(Tilaajille.) Helsinkiläinen Kiertokone Oy on lanseerannut erityisesti nuorille kuluttajille suunnatun uuden Relap-brändin. Se keskittyy etenkin yrityskäytöstä poistettujen laatutietokoneiden uudelleenkäyttöön. ”Kunnostetun puhelimen hankinta on jo vakiintunut käytäntö isolle joukolle ihmisiä. Nyt ollaan uudelleenkäyttöön kunnostettujen tietokoneiden kanssa samanlaisen massamarkkinan syntymisen ja kasvavan buumin äärellä”, näkee Kiertokone Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Jyrki Mielo. ”Laadukas käytetty tietokone tulee olemaan yksi Euroopan suurimmista kuluttajatrendeistä elektroniikassa vuoteen 2030 mennessä”, hän visioi. Oma paikka kilpailuilla markkinoilla Kunnostettuja tietokoneita tarjoavia yrityksiä ja palveluita on syntynyt markkinoille viime aikoina tiuhaan tahtiin. Kuluttajat voivat hankkia kunnostetun koneen aiempaa helpommin myös esimerkiksi ulkomaisen verkkokauppa-alustan kautta. Etäkaupassa on kuitenkin riskinsä. Vaikkapa näppäimistö ei välttämättä toimikaan suomalaisin asetuksin. ”Jos laitteet lähetetään Saksasta, Puolasta tai kauempaakin, pulmana kuluttajan kannalta on, että jos laitteeseen tulee jotain ongelmia, kehen voi olla yhteydessä”, Mielo huomauttaa. Vuonna 2023 perustettu Kiertokone Oy haluaa keskittyä markkinassa nimenomaan kaikista laadukkaimpien koneiden kunnostamiseen ja elinkaaren pidentämiseen. Yritys hankkii Suomen ja Pohjoismaiden tukkumarkkinoilta...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset

Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.