Kiertotalousmessut kokosivat kiinnostuneet Jyväskylään – ”Keskisuomalaisilla on iskun paikka”

Kuva: Elina Saarinen. Keski-Suomen Kiertotalousmessuja järjestänyt tiimi iloitsi, että kiinnostus kiertotalouteen on kasvussa. Kuvassa Tuula Rahikainen Keski-Suomen Kauppakamarista, Emma Thitz ja Sonja Nyrönen Keski-Suomen ely-keskuksesta, Emmi Huotari Keski-Suomen liitosta ja Outi Pakarinen Jyväskylän yliopistosta.

(Tilaajille.) Ei kahta kolmatta. Näin toivoivat osanottajat kokoontuessaan toista kertaa järjestetyille Keski-Suomen Kiertotalousmessuille Jyväskylän Kankaalle elokuun lopussa. Ensimmäiset kiertotalousmessut pidettiin vuosi sitten. Nytkin tupa oli täynnä kiertotaloudesta kiinnostuneita. Näytteilleasettajien ständit ympäröivät esityslavaa ja kaikkialla kävi keskustelujen kuhina. ”Toivomme, että päivät saisivat jatkoa. Yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden sidosryhmien keskuudessa on ollut suuri kiinnostus tapahtumaa ja sen teemoja kohtaan”, kertoi Outi Pakarinen Jyväskylän yliopiston kiertotalouden osaamiskeskittymä CECEstä. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Jyväskylän yliopisto, Keski-Suomen liitto, Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen ely-keskus sekä Jyväskylän Kauppakamari. ”Keskisuomalaisilla yrityksillä on nyt iskun paikka. Yrityksissä, oppilaitoksissa ja tutkimuslaitoksissa on paljon hyvää osaamista ja arvokasta tutkimustietoa, mutta paljon mahdollisuuksia on vielä käyttämättä”, totesi Keski-Suomen Kauppakamarin Ari Hiltunen avatessaan tapahtuman. Suomalaiskonsepti vastaa kierrätyksen kasvattamisen tarpeisiin Not Innovated Here -yrityksen toimitusjohtaja Jarkko Vesa herätteli keynote-puheenvuorossaan kriittisten mineraalien ja metallien tulevaisuuden tarpeisiin. Vesa teki keväällä kansainvälisen energiajärjestö IEA:n kriittisten mineraalien työryhmälle esiselvityksen kriittisten mineraalien saatavuuden varmistamisesta. Kuva: Elina Saarinen. Jarkko Vesa piti kiinnostavan...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset