Liian kallis elämä

Mitä ihmiskunta on oppinut koronapandemiasta? Onko pakkopysähdys saanut meidät arvostamaan luontoa uudella tavalla? Uusiouutisten juttusarjassa ”Muuttaako pandemia maailmaa?” tätä kysymystä pohtii joukko ympäristö- ja kulttuurialojen ammattilaisia. Vastauksista kuultaa toivo mutta myös huoli nykyisen elämänmallimme kestävyydestä. Kykenemmekö enää muutokseen?

Maailman valtiot ja päättäjät ovat reagoineet pandemiaan vaihtelevasti. Yksi asia on kuitenkin käymässä kristallin kirkkaaksi: Olemme rakentaneet globaalin talousjärjestelmän, joka ei kestä sitä, että suojelemme elämää.

Pandemian suljettua tehtaita ja pysäytettyä lennot hiilidioksidipäästöt pienenivät hetkeksi. Samalla talous lähti luisuun.

Tiedämme, että meidän olisi saatava ilmastopäästöt kuriin nopeasti. Silti pumppaamme nyt rahaa lentoyhtiöille ja tuemme fossiilista tuotantoa. Talouden on pyörittävä silläkin hinnalla, että samalla ilmastokriisi pahenee mittaan, joka mahdollisesti uhkaa planeettamme elinkelpoisuutta.

Kun pandemia sai kansalaiset vähentämään kulutustaan, maailman ylikulutuspäivä lykkääntyi kolmella viikolla vuoden takaisesta. Käytämme luonnonvaroja ”enää” tahdilla, joka vaatisi 1,6 maapalloa.

Talouden mittarit janoavat kuitenkin jatkuvaa, yhä tuhlailevampaa kuluttamista. Olemme rakentaneet järjestelmän, joka suorastaan edellyttää sitä, että kulutamme länsimaissa kuin meillä olisi käytössämme neljä maapalloa.

Tälle virhearviolle pohjaamme kaiken: ihmisten työpaikat ja elannon, uusien sukupolvien koulutuksen, sairaiden ja vanhusten hoidon.

Olemme täydellisen riippuvaisia talouskasvusta. Uhraamme sille jopa henkemme. Kun ekonomistit varoittivat meitä, kuinka monta prosenttia talous voi hidastua, lähdimme liikkeelle virustartunnan uhallakin, pitämään taloutta pystyssä, kuluttamaan.

Tätä kirjoitettaessa maailmassa on sairastunut koronaan dokumentoidusti yli 24 miljoonaa ihmistä. Yli 825 000 on kuollut.

Huomaamme, että meillä ei ole varaa suojella ihmisiä sulkemalla yhteiskuntaa liiaksi. Sovellamme keinoja, joilla pysymme toimintakykyisinä talouselämän osasina. Vältämme kosketuksia ja hellyyden osoituksia. Pidämme etäisyyttä. Emme puhu turhia, emme puhkea nauramaan tai laulamaan. Peitämme kasvot.

Talousjärjestelmämme on tähän asti kyennyt järkähtämättömällä varmuudella torjumaan kaikki sitä kohtaan ammutut argumentit ilmastokriisistä ja ekokatastrofista.

Nyt talouden suojamuuriin on kuitenkin tullut rako. Sisään tihkuu hämmentäviä ajatuksia. Että olisimmekin biologisia ja inhimillisiä olentoja, emme vain kuluttajia. Että olisimme jonkinlaisessa yhteydessä, jopa riippuvuussuhteessa, tähän meitä ympäröivään, pahasti haavoittuneeseen biosfääriin.

Riittääkö tämä ohikiitävä havahdus siihen, että korjaisimme kurssia? Siihen, että keskittyisimme säilyttämään elämää?

Elina Saarinen

päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu Uusiouutiset 5/20 -lehden pääkirjoituksena 14.9.2020.

Kuva: Tero Pajukallio.