Nahkurinverstaalla träkkirauta ja kottikärryt

24.8.2015

Hämeen Härkätietä saapuva museovieras ei arvaakaan, että nahkurin käsityöhistorian lisäksi Portaan Nahkurinverstaan tarina kätkee myös toisenlaista käsityötä pilaantuneiden maiden puhdistamisessa.

Kari Tikka raottaa luukkua lankkulattiassa. Sen alta paljastuu allas, jossa sata vuotta sitten säilöttiin nahkoja vahvassa suolaliemessä, ennen kuin niitä alettiin parkita suurissa puusammioissa.

Ollaan Tammelan kunnan Portaan kylässä vanhalla nahkurinverstaalla. Täällä pääsee museokierroksella tutustumaan entisajan nahanvalmistusprosessiin ja näkemään omin silmin kovasinkivet, träkkiraudat ja ne kuuluisat nahkurin orret sekä hyvällä tuurilla pyörittämään lasituskonettakin.

Portaan nahkurinverstaalla on valmistettu nahkatuotteita 1880-luvulta 1970-luvulle asti. Sen jälkeen verstas jäi käyttämättömäksi 30 vuodeksi, kunnes tila päätyi viimeisimmän nahkurin, Eino Elon, tyttärentytärelle Johanna Pelto-Huikolle. Tikka ja Pelto-Huikko ihailivat verstaan esineistöä ja päätyivät tekemään suvun vanhasta verstaasta ympärivuotisen museon, majoitustilan, pito- ja juhlapalvelupaikan ja matkailukohteen.

Lapiot heilumaan

Verstaalla on parkittu nahkaa alun perin luonnonmukaisilla kasviparkitusmenetelmillä pajun, koivun ja kuusen kuorella.

1900-luvun alkuvuosina rinnalle otettiin nopeampi kromiparkitus. Se lyhensi parkitusaikaa kuudesta kuukaudesta kuuteen viikkoon. Jälkipolville menetelmän vaihdos tiesi kuitenkin kovaa urakkaa.

Tikka ja Pelto-Huikko joutuivat nimittäin puhdistamaan tilan kromilla pilaantuneen maaperän pohjaveteen saakka, ennen kuin pystyivät kunnostamaan tilan rakennukset ja avaamaan museon.

”Ihmettelimme, että verstaan ja joen välissä maa oli korkealla. Kun kaivoimme pihaa, sieltä paljastui tunkioita. Nahka- ja teurasjätteitä on heitetty aikoinaan vain ikkunasta pihalle”, Tikka kertoo.

Golder Associates teki pilaantuneen maan kunnostussuunnitelman. Tunkiot kaivettiin pois kaivinkoneella muutamassa viikossa. Kromiparkituksella oli hankalammat seuraukset.

Tikan mukaan suoraan verstaan alla on ollut hiekkapeti, joka on toiminut alkeellisena ”puhdistuslaitoksena”: kromilitku on kaadettu tynnyreistä suoraan hiekkapedille. Osa siitä on sitoutunut maaperään verstaan alle.

Verstaan lattian alta sitä ei päässyt kaivamaan pois millään koneella. Tikan ja Pelto-Huikon täytyi ensin purkaa varovasti verstaan lattia, paaluttaa vanha rakennus ja sitten kaivaa maa pois verstaan sisältä käsipelillä, lapioilla ja kottikärryillä. Työmiesten lisäksi koko suku valjastettiin työhön, joka kesti koko talven.

”Kaikkiaan tilalta vietiin pois 320 tonnia pilaantuneita maita. Kolmisensataa tonnia tästä kaivoimme käsin talon pohjan alta.”

Talon alta löytyi nahkajätteitä kymmenien senttien kerroksina. Se oli pilaantunut kromilla.

”Voimakkaasti ja lievästi pilaantuneet maat menivät Niska & Nyyssösen Forssan kentälle puhdistettaviksi. Vaaralliset jätteet kuten kromilla pilaantunut nahkasilppu meni Ekokemille”, Tikka kertoo.

”Jos tila olisi pysynyt kasviparkituksessa, se ei olisi pilannut maata. Paha hajuhaitta on kyllä syntynyt ja biologista jätettä, joka on houkutellut rottia, mutta ei mitään pysyvästi luontoon jäävää”, Tikka arvelee.

Elina Saarinen