Terästeollisuuden senkkakuonasta raaka-ainetta vähähiilisiin, sementtiä korvaaviin sideaineisiin: Raahen kuonanjalostuslaitos avattiin
(Tilaajille.) Raahessa on vihitty käyttöön maailman ensimmäinen laitos, joka saa hankalasta terästuotannon sivuvirrasta päästöjä vähentävää raaka-ainetta. Saint-Gobain vietti kuonanjalostuslaitoksen virallisia vihkiäisiä syyskuun alussa 2025. Laitos sijaitsee aivan SSAB:n terästehtaan naapurissa, joten terästehtaan sivuvirta päästään hyödyntämään aivan lähellä, eikä materiaalia tarvitse kuljetella pitkiä matkoja jalostusprosesseihin. Kuonanjalostuslaitos jalostaa terästeollisuuden senkkakuonasta entistä vähähiilisempää, vaihtoehtoista raaka-ainetta erikoissementin korvaajaksi kuivatuotteiden sideaineena. Senkkakuonaa syntyy terästuotannon sivutuotteena. Sitä muodostuu sulan teräksen jalostamisessa senkkauunissa. Senkkakuonaan patentoitua teknologiaa Senkkakuona on hankalasti prosessoitavaa. Sitä ei voi granuloida kuten masuunikuonaa. Uusi kuonanjalostuslaitos onkin pitkän tutkimus- ja kehitystyön tulos. Saint-Gobain on kehittänyt täysin uuden prosessointiteknologian, johon liittyy kolme uutta, hyväksyttyä patenttia. Raahen laitos käsittelee vuosittain noin 70 000 tonnia senkkakuonaa. Lopullista, prosessoitua kuonajauhetta sementin korvaajaksi syntyy noin 20 000 tonnia. Laitos lajittelee kuonan ja erottelee metallin, joka kierrätetään takaisin terästuotantoon. Prosessoidulla senkkakuonalla korvataan erikoissemenettejä Saint-Gobainin Weberin kuivatuotteissa. Ensimmäisessä vaiheessa raaka-ainetta käytetään Weberin tehtailla Oulussa ja Kiikalassa sekä Vingåkerin tehtaalla Ruotsissa. Päästöistä puolet pois Vaihtoehtoinen...
Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.







