75-vuotias Marimekko kestää aikaa – Second-hand-kaupan suosikkibrändi käyttää painossaan biokaasua

Kuva: Elina Saarinen. Kuvassa näkyvän laakapainon lisäksi Helsingin Herttoniemen painotalossa on rotaatiopaino sekä myös kolmas painokone. Sillä suunnittelijat ja taiteilijat voivat tehdä kokeiluja ja innovoida erilaisia kuoseja ja värejä. Sitä käytettiin esimerkiksi Spinnovan sellupohjaisen materiaalin pilotteihin.

(Tilaajille.) Herttoniemen Marimekko-talon Tilkkulan kaapit pursuavat kangastilkkuja ja kansioita. Tänne on säilötty arvokkaat värinäytteet ja reseptit, joita on kokeiltu ja käytetty Marimekon legendaarisissa kuoseissa aina siitä asti, kun Armi Ratia perusti Marimekon vuonna 1951. Tilkkula on yhä edelleen se paikka, josta designerit hakevat inspiraatiota suunnitellessaan uutta kuviotaidetta. Vuosien jälkeen vanhat värit osuvat silmään kansioista. Ne alkavat jälleen tuntua relevanteilta. 75-vuotias bränditalo suunnittelee yhä vaatteita, kodintekstiileitä, astioita ja laukkuja samalla ajatuksella kuin alussa: Tuodakseen arkeen iloa. Designfilosofia pohjautuu kestäviin ja ajattomiin tuotteisiin, jotka tuottavat pitkän elinkaarensa aikana iloa useille käyttäjille, kertoo markkinointijohtaja Sanna-Kaisa Niikko. ”Suunnittelemme tuotteita, jotka kestävät aikaa. Marimekko on yksi eniten myydyistä brändeistä myös second hand -kaupassa”, Niikko muistuttaa. Kierrätyskuituja noin 20 prosenttia Vastuullisuus on tärkeä tekijä Marimekolle ja sen asiakkaille, vaikka se ei enää olekaan samanlainen erottautumistekijä kilpailussa kuin muutamia vuosia sitten. Ultrapikamuotia vastaan Marimekko ei kilpaile, vaan keskittyy omaan osaamiseensa. Markkinoilla, joilla uusia mallistoja pukataan kymmeniä ja...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset

Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.