Kiertotalouden kokeilutalo uhkaa jäädä suunnitelmaksi ilman rahoittajia – ”Suomesta puuttuu rahoitusinstrumentteja, jotka tukisivat kokeellista rakentamista”

(Tilaajille.) Saadaanko Suomessa testattua, miten rakennetaan talo, jonka voi purkaa ja koota uudestaan? Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos ja VTT ovat suunnitelleet demotalon, joka rakennettaisiin sillä tavalla, että sen pystyy purkamaan ja kokoamaan aina uudelleen hieman eri käyttötarkoituksiin. The Circular Drifter -demotalo testaisi rakentamisen kiertotaloutta ja rakennusosien sekä purkamis- ja uudelleenkokoamismenetelmien toimivuutta aidoissa purku- ja kokoamistilanteissa. Toteutuvatko suunnitelmat? Talo on suunniteltu paitsi helposti purettavaksi ja uudelleenkäytettäväksi, myös mahdollisimman vähäjätteiseksi ja vähäpäästöiseksi. Nyt riskinä on kuitenkin, että hanke jää suunnitelma-asteelle. Tutkimushankkeen on ollut vaikea löytää rahoitusta itse rakentamisen ja purkamisen toteuttamiseen. ”Teoriassa tehtävään tutkimukseen saa helpommin rahoitusta, mutta ketteriin kokeiluihin ja testaamiseen se on paljon vaikeampaa. Ei oikein ole rahoitusinstrumentteja, jotka tukisivat kokeellista rakentamista Suomessa”, kommentoi Aalto-yliopiston kestävän rakentamisen professori Matti Kuittinen. Kiertotalousrakentaminen on Suomessa vielä vähäistä Kuittinen kertoo, että rahoituksen löytäminen on ollut työlästä. Rahoitusta tarvittaisiin toista miljoonaa euroa, jolla hankittaisiin käytännössä rakennus- ja purkutyötä sekä rakennusmateriaaleja. Demotalo olisi kasattava ja purettava...
Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.