Maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu loppuun tänään, maanantaina 29. heinäkuuta. Ylikulutuspäivä on aikaistunut viime vuodesta, jolloin se…
Maailman kiertotalousfoorumi WCEF2025 Brasiliassa: Kiertotalous voi ehkäistä raaka-aineisiin kohdistuvaa kolonialismia




Yhdeksäs World Circular Economy Forum eli maailman kiertotalousfoorumi käynnistyy ensi viikolla.
Tapahtumaan odotetaan paikan päälle yli 1200 päättäjää ja asiantuntijaa ja etäyhteyksien päähän jopa kymmentä tuhatta osanottajaa ratkomaan yhä kuumemmaksi käyvää kisaa kriittisistä raaka-aineista ja muista materiaaleista.
“Kiertotalous on ratkaisevan tärkeässä asemassa, kun vähennämme talouden riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista. Siten ehkäisemme myös raaka-aineisiin kohdistuvaa kolonialismia, jonka ei-toivottuja vaikutuksia olemme ikävä kyllä todistaneet aiemmin historiassa”, toteaa kiertotalousohjelman johtaja Kari Herlevi Sitran kansainvälisestä yksiköstä.
Resurssituottavuuden kasvu hidasta
Kaikkiaan yli 120 sessiota sisältävän nelipäiväisen ohjelman rakentamiseen osallistuu yli 150 organisaatiota eri puolilta maailmaa.
Kasvun mahdollisuuksia kiertotalousratkaisuille on maailmassa runsaasti. Brysseliläisen ajatuspaja Bruegelin tuoreen, Sitran rahoittaman julkaisun mukaan työvoiman tuottavuus kasvoi maailmassa 3,5-kertaiseksi vuosien 1970 ja 2024 välillä, mutta resurssituottavuus vain 1,5-kertaiseksi.
”WCEF on noussut viime aikojen kriisien myötä tärkeäksi myös huoltovarmuuden, omavaraisuuden ja turvallisuuden näkökulmista. Tuotantoketjujen haavoittuvuutta voi paikata kiertotalouden mukaisilla arvoverkostoilla. WCEF on hyvä tilaisuus rakentaa uusia vientikumppanuuksia globaalisti vaikeina aikoina”, Herlevi sanoo.
Maailman ympäri
Sitra on järjestänyt yhteistyökumppaneidensa kanssa WCEF:ää jo vuodesta 2017 alkaen.
Pitopaikka on vaihdellut. Helsingissä on kohdattu vuosina 2017, 2019 ja 2023.
Tapahtuman isännöintivastuu on siirtynyt maanosalta toiselle Yokohamasta Japaniin, Torontoon Kanadaan, Alankomaihin ja Belgiaan Keski-Euroopassa sekä Ruandaan Afrikkaan.
Tällä kertaa tapahtuma pidetään São Paulossa Brasiliassa. Valokeila kohdistuukin Latinalaisen Amerikan kiertotalouskehitykseen.
Sitra on valinnut järjestelyihin kumppaneikseen Brasilian kansallisen teollisuusliiton CNI:n sekä tämän koulutusorganisaation SENAIn. Lisäksi järjestelyistä vastaa São Paulon osavaltion teollisuusliitto (FIESP).
Brasilialle kiertotalous on yksi tärkeistä pilareista maan pyrkiessä vähähiiliseen talouteen:
”Kiertotalous on agenda, joka voi vähentää luonnonvarojen käyttöä matkalla nettonollaan. On todella tärkeää, että tapahtuma pidetään nyt Latinalaisessa Amerikassa, koska kaikki maailman maat on saatava mukaan kiertotalousagendaan”, kommentoi CNI:n ympäristöstä ja vastuullisuudesta vastaava superintendentti Davi Bomtempo.
Brasilia on oiva paikka foorumille myös siksi, että YK:n ilmastoneuvottelut käydään syksyllä Brasiliassa. Kiertotalousfoorumissa katse on ratkaisuissa, jotka voivat torjua niin ilmastokriisin, luontokadon kuin saastumisen juurisyytä, ylikulutusta.
”Kiertotalous korostuu tällä tärkeällä hetkellä positiivisena agendana, joka voi tuoda ratkaisuja ilmastokriisiin, lisätä materiaalien fiksumpaa käyttöä, vähentää saasteita ja jätteitä ja synnyttää lisää liiketoimintaa. Teollisuus on kaiken muutoksen ytimessä”, näkee FIESPin kestävän kehityksen osaston varajohtaja Kalil Cury Filho.
Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti
Kuva: Adobe Stock. Vähän yli 1200 kutsuvierasta kokoontuu Brasiliassa maailman kiertotalousfoorumiin. Yli 10 000 osanottajaa seuraa lisäksi sisältöjä etäyhteyksien päässä.


