Pian noutoruoan saa uudelleenkäytettävään astiaan – Pilotti aikoo mullistaa take away -tapoja Suomessa

Millainen muovipakkausten uudelleenkäyttöjärjestelmä toimisi Suomessa parhaiten? Vastauksia etsii SPIRIT-ekosysteemin tutkimushanke. SPIRIT-ekosysteemin tutkimushanke Reusify pyrkii vauhdittamaan uudelleenkäytettävien pakkausjärjestelmien käyttöönottoa Suomessa. Tämä yli kahden miljoonan euron, Business Finlandin rahoittama yhteiskehittämisprojekti käynnistyi noin vuosi sitten ja jatkuu elokuulle 2026. Reusifyn kumppanijoukko on todella suuri: mukana on projektikoordinaattori VTT:n, Vaasan yliopiston ja Borealiksen lisäksi kaikkiaan yli 20 kumppania. Mukana on koko uudelleenkäytön mahdollistava ketju muovimateriaalien, -pakkausten ja -tuotteiden valmistajista ja pakkausten merkintäyrityksistä palautussysteemiosaajiin ja kierrättäjiin. Suurimmat kauppaketjut S- ja K-ryhmä ovat mukana, samoin Päivittäistavarakaupan yhdistys ja Elintarviketeollisuusliitto sekä isoja ravintola-alan toimijoita ja järjestöjä. ”Reusify on poikkeuksellinen hanke sekä Euroopan että maailman mittakaavassa, sillä siihen on saatu koko arvoketju mukaan rakentamaan uudelleenkäyttöön perustuvaa pakkausten ekosysteemiä”, iloitsee VTT:n projektikoordinaattori Antti Oksanen. Pakkauksille palautusjärjestelmä? Kumppanit katsovat, millaisia voisivat olla uudelleenkäyttöön perustuvat liiketoimintamallit, palvelut ja tuotteet Suomessa. Uudelleenkäyttö vaatii paljon tiloja ja uudenlaista astialogistiikkaa palautusjärjestelmineen ja pesulinjoineen. Sopisivatko uudelleenkäytettävät astiat ja pakkaukset jonkinlaiseen pullonpalautusjärjestelmää muistuttavaan palautusautomaattiin? Tomra on...
Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.