Siirrettävää teknologiaa jätevesien puhdistukseen – uusiokäyttö lisää ravinteiden kiertoa ja säästää juomakelpoista vettä

Kuva: Adobe Stock. Sekä jäteveden sisältämät ravinteet että puhdistettu vesi otetaan suomalaisjohtoisessa tutkimushankkeessa kehitettävällä kompaktilla teknologialla hyötykäyttöön.
Facebooktwitterlinkedin

Siirrettävään merikonttiin sijoitettu teknologia tarjoaa joustavan ratkaisun alueille, joiden yhdyskuntajätevesien puhdistuskapasiteetti ei ruuhka-aikoina riitä.

Kapasiteetin puutteesta kärsivät esimerkiksi syrjäisillä alueilla toimivat suositut matkailukohteet, joiden kävijämäärä kuitenkin vaihtelee voimakkaasti kauden mukaan.

Siirrettävää puhdistusteknologiaa kehitetään Turun yliopiston koordinoimassa ReNuW-Hubs -hankkeessa (Reuse of Nutrients and Water from Human Based Sludge).

Fysikaalis-kemiallinen hygienisoiva järjestelmä mahdutetaan kuuden metrin pituiseen merikonttiin.

Kierrätetyt resurssit hyötykäyttöön

Projektissa tutkitaan, kuinka fosfori, typpi ja muut ravinteet saadaan konttijärjestelmällä parhaiten talteen ja puhdistettu vesi tehokkaasti uudestaan käyttöön.

Hankkeesta haetaan hyötyä myös esimerkiksi maanviljelijöille, puutarhureille ja kuntien viherosastoille.

Kierrätysravinteiden hyödyntäminen vähentää synteettisten lannoitteiden tarvetta ja vastaavasti veden uusiokäyttö vähentää juomakelpoisen veden käyttämistä kasteluun.

Tavoitteena on, että molemmat kierrätetyt resurssit saadaan kaupalliseen käyttöön.

Teknologian kehittämisen lisäksi projektissa tarkastellaan myös käyttäjien asenteita kierrätysresursseihin.

Mukana myös VTT ja Pidä saaristo siistinä -yhdistys

Kolmivuotiseen tutkimushankkeeseen osallistuvat Suomesta myös Teknologian tutkimuskeskus VTT sekä Pidä saaristo siistinä ry.

Ulkomaiset kumppanit ovat Latvian yliopisto, Latvian biotieteiden ja teknologian yliopisto sekä Viron maatieteiden yliopisto.

Projekti saa rahoitusta EU:n Interreg Central Baltic -ohjelmasta.

Teksti: Päivi Ikonen, Kemiamedia.fi

Kuva: Adobe Stock. Sekä jäteveden sisältämät ravinteet että puhdistettu vesi otetaan suomalaisjohtoisessa tutkimushankkeessa kehitettävällä kompaktilla teknologialla hyötykäyttöön.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.