Suomen päästöt ovat vähentyneet hyvää vauhtia, mutta hiilineutraaliustavoite uhkaa silti jäädä haaveeksi – ”On selkeä tarve uusille, järeille ohjauskeinoille”

Kuva: Adobe Stock. Alustavat arviot ennakoivat, että Suomi ei tule pääsemään hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä – kuilua on noin 38 miljoonaa hiilipäästötonnia. Hakkuut talousmetsissä ovat kiihtyneet, mikä on pienentänyt maankäyttösektorin hiilinielua. Tuoreen arvion mukaan Suomi voi joutua ostamaan päästöoikeuksia yhdeksällä miljardilla eurolla, ellei hiilinielua saada kasvatettua.

(Tilaajille.) Päättäjien olisi korkea aika säätää lakeja ja ottaa käyttöön muitakin järeitä ohjauskeinoja ilmaston hyväksi. Ilman pikaisia ja vaikuttavia toimia Suomi ei tule pääsemään EU:n velvoittamiin ilmastotavoitteisiinsa eikä edes omaan kansalliseen tavoitteeseensa olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Näin voi tiivistää ilmastotutkijoiden ja -virkamiesten viestin maanantaina (10.2.2025) pidetystä Mitä on ilmassa? -sidosryhmätilaisuudesta. Päästöt vähenivät, myös jätesektorilla Ympäristöministeriön ilmasto- ja kemikaalit -yksikön johtaja Outi Honkatukia kertoo ympäristöministeriön olevan jo pitkällä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelussa. Työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan valmistelee energia- ja ilmastostrategiaa, joka sisältää päästövelan lyhentämisohjelman. ”Tavoitteena on saada poliittiset linjaukset näistä toimenpiteistä mahdollisimman pian, jotta esitykset voidaan lähettää lausunnoille. Tavoitteena on, että valmista olisi kesään mennessä.” Honkatukian mukaan Tilastokeskuksen kasvihuonekaasupäästöjen ennakkotiedot vuodelta 2023 näyttävät, että päästövähennyskehitys on ollut Suomessa hyvä, jos ei oteta mukaan maankäyttösektoria. Päästöt vähenivät 10 prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023. ”Vuoteen 2003 verrattuna päästöt ovat vähentyneet jopa 52 prosenttia. Tämä on merkittävä päästövähennys”, Honkatukia korostaa. Erityisesti energiaperäiset kasvihuonekaasupäästöt...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset