Toteutetaan kestävyysmurros!

Leif Schulman
Facebooktwitterlinkedin

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) pääjohtajana tammikuussa aloittanut Leif Schulman uskoo, että kestävyysmurros on mahdollinen.

Kyse ei ole idealismista, vaan siitä, että ihmiskunnalla ei ole muita vaihtoehtoja. Kuten Schulman totesi SYKEn 25-vuotisjuhlassa: joko toteutamme kestävyysmurroksen, tai itkemme ja toteutamme.

”Olen optimistinen realisti, mutta en valitettavasti enää tässä iässä idealisti. Optimismiin kuuluu toiveikkuus ja tulevaisuususko, mutta myös negatiivisten asioiden toteaminen”, Schulman kuvailee itseään.

 

Olemme hirveän myöhässä

 

Luottamusta kestävyysmurrokseen lisäävät tieto ja teknologia. Nuorella sukupolvella on myös voimakas tahto. Schulman sanoo pyrkivänsä vaikuttamaan, että murros toteutuisi mahdollisimman kivuttomasti ja että päätöksiä tehtäisiin nopeasti.

”Vaikka olemmekin jo hirveän myöhässä, kaikilla rintamilla. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä ei voi enää lisätä, eikä luonnon voi antaa köyhtyä enää yhtään lisää. Talouden on huomioitava reunaehdot.”

Schulmanille keskeinen tehtävä on luontokadon estäminen. Hän totesi ekologisen, yhteiskunnallisen ja taloudellisen kestävyyden erottamattoman yhteyden jo tutkiessaan ja opettaessaan Keniassa ja Tansaniassa sekä kirjoittaessaan väitöskirjaa Amazonian lajikirjosta.

Työt Helsingin yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan intendenttinä ja johtajana sekä Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtajana ovat vain vahvistaneet, että luonnon monimuotoisuus on kestävän kehityksen perusta.

Schulman pitää monipuolisuutta vahvuutena paitsi luonnossa, myös pääjohtajan työssään.

Onhan hän työskennellyt myös maatalon renkinä ja lemmikkikaupan myyjänä.

 

“SYKEssä ei saneeraustarvetta”

 

Kevään aikana Schulman ryhtyy pohtimaan SYKEn strategiaa ja organisaatiorakennetta.

”SYKE on kokonaisuutena vahva ja hyvässä kunnossa. Tämä on erinomainen lähtökohta. Ei ole peruskorjaus- tai saneeraustarvetta.”

Schulman uskoo, kuten viime vuonna suosituksensa antanut kansainvälinen arviointiryhmä, että SYKEllä olisi rahkeita pyrkiä johtavaan asemaan kansainvälisessä tutkimuksessa.

”Tulen edistämään tiedeviestintää, avointa tiedettä ja dataa ja sitä, että pyritään kansainväliselle huipputasolle.”

 

KUKA: Leif Schulman, SYKEn pääjohtaja.

MISTÄ: Espoosta.

KOULUTUS: Filosofian tohtori.

HARRASTAN: Perhe-elämää.

SUOSITTELEN: Kaltaisilleni keski-ikäisille, keskiluokkaisille ja keskinkertaisille äijille kestävyysmurroksen ottamista vastaan positiivisena asiana. Ei ole kyse siitä, että pitäisi luopua jostakin ja siirtyä ikävään, päinvastoin: On paljon ikäviä asioita, joista saa luopua. Olen luopunut kasvatetusta nisäkäslihasta, sitä suosittelen, ja ulkomaan matkailun vaihtamista mahtavaan kotimaahan tutustumiseen.

SEURAAVAKSI: Jalostan oppimaani pikkuhiljaa tulevaisuuden linjauksiksi yhteistyössä koko SYKEn työyhteisön kanssa.

 

Kuva: Tero Pajukallio. 

Facebooktwitterlinkedin