Ympäristörikoksille kovemmat rangaistukset lakiuudistuksessa

Kuva: Adobe Stock. Romuautoihin liittyvää rikollisuutta on Suomessa jonkin verran. Myös kotitalous- ja yritysjätteen keräykseen liittyy rikosoikeudellisia ongelmia.

(Tilaajille.) EU:n uusi ympäristörikosdirektiivi on tuomassa entistä kovempia rangaistuksia. Suomen Kiertovoima KIVO ry:n kaksipäiväinen Kiertovoimapäivät-seminaari kokosi joulukuun alussa noin 150 jäte- ja kiertotalousalan asiantuntijaa Sokos Hotel Vantaalle Tikkurilaan. Yksi päivien aiheista oli kasvava ympäristörikollisuus. Uudet lainsäädäntömuutokset ovat nyt kiristämässä rikosoikeudellisia seuraamuksia. Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n asianajaja Sanna Aalto-Setälä esitteli keväällä 2025 hyväksytyn EU:n ympäristörikosdirektiivin (2024/1203) vaikutuksia. Direktiivi velvoittaa jäsenmaat tiukentamaan rangaistuksia ja laajentamaan rikosluetteloa. “Vanha direktiivi vuodelta 2008 oli tehoton. Tutkittujen ja tuomittujen rikosten määrä on ollut vähäinen ja seuraamukset lieviä”, Aalto-Setälä summasi. Myös rajat ylittävä yhteistyö rikosten ennaltaehkäisevässä valvonnassa ja rikosten tutkinnassa on jäänyt puutteelliseksi. Uudistus pyrkii tuomaan uusia, entistä tehokkaampia työkaluja rajat ylittävään tutkintaan ja syytteeseenpanoon. Rikosprosessiketjun toimintaa on tarkoitus tehostaa ja varmistaa myös riittävän kovat ja varoittavat seuraamukset rikoksista. Kansainvälinen jäterikollisuus yltää myös Suomeen Aalto-Setälän mukaan Suomessa ympäristörikollisuus on usein suunnitelmallista liiketoimintaa esimerkiksi jätteenkäsittelyssä ja rakennushankkeissa, joissa ympäristölupaehtojen kiertäminen tai ympäristövaikutusten arviointi tuottaa merkittäviä taloudellisia hyötyjä....

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset

Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.