Biopolttoainetta kaasutetusta puujätteestä – Q Power aloitti ensimmäisen kansainvälisen hankkeensa

Kuva: Q Power. Pilottiprojektin lopputuloksena syntyy parhaimmillaan kaupallisesti hyödynnettävä malli, kertoo Q Powerin tuotekehitysjohtaja Anni Alitalo.
Facebooktwitterlinkedin

Suomalainen power to x -teknologiayhtiö Q Power on mukana ruotsalaisessa pilottiprojektissa, jossa jalostetaan biometaania puumateriaalista kaasutetusta synteesikaasusta.

Jalostus tapahtuu Q Powerin bioreaktorissa.

Q Powerin kumppaneina Synferm-hankkeessa toimivat kaasutusteknologian toimittaja Cortus ja biokaasutuottaja Biokraft.

Muita osallistujia ovat jätehuoltoyhtiö ja mahdollinen raaka-ainetoimittaja NSR AB sekä Linköpingin yliopisto. Kaksivuotista hanketta hallinnoi voittoa tavoittelematon Beic-järjestö (Baltic Energy Innovation Center) ja rahoittaa Ruotsin energiavirasto.

Puujätteen potentiaali tehokkaaseen käyttöön

Pilotti lisää metsäteollisuudessa syntyvän hakkuujätteen energiapotentiaalin hyödyntämistä ja laajentaa samalla biometaanin tuotannon raaka-ainepohjaa.

Raakapuujätteet eivät sovellu kompostointiin, koska ne sisältävät huonosti hajoavia ainesosia. Tällaisten materiaalien energiapotentiaali Ruotsissa on arvioiden mukaan noin 59 terawattituntia vuodessa.

Pilotoinnissa kumppanukset pyrkivät mahdollisimman alhaiseen sähkönkulutukseen ja synteesikaasun metanoinnin korkeaan hyötysuhteeseen.

Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda yhteinen konsepti, joka mahdollistaa biopohjaisen metaanin tuotannon merkittävän lisäämisen Ruotsissa seuraavien 15 vuoden aikana.

Sietää epäpuhtauksia

Q Power teki jo viime vuonna tarvittavat laboratoriomitan kaasutestit. Metanointikokeilu yhtiön Ruotsiin toimittamassa reaktorissa käynnistyi toukokuussa 2024.

Projektissa käytettävä synteesikaasu tuotetaan puuraaka-aineesta Cortusin patentoimalla kaasutusteknologialla.

Synteesikaasun fermentointi tapahtuu Q Powerin mikrobiologisella vedyn tuotantoteknologialla ja metanointimenetelmällä.

Suomalaisyhtiön biologinen prosessi on osoittautunut erittäin sietokykyiseksi epäpuhtauksille, mikä saattaa olla merkittävä etu.

Kaatopaikkakaasuilla ensimmäisiä kokeiluja

”Mikrobiologinen prosessi on meidän erikoisalaamme ja se soveltuu erinomaisesti juuri haastaville lähtökaasuille”, kertoo Q Powerin tuotekehitysjohtaja Anni Alitalo.

”On kerta kaikkiaan hienoa, että saamme olla mukana näin tärkeässä hankkeessa.”

Q Power testasi aluksi kehittämäänsä metanointiteknologiaa haasteellisiin kaasuihin kuten kaatopaikkakaasuihin. Vuonna 2020 käynnistyivät kokeilut kaatopaikkakaasulla Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n Korvenmäen jätekeskuksessa Salossa.

Sitä ennen Q Power kokeili biometaanin valmistusta pilottihankkeessa Vantaalla, jossa synteettistä polttoainetta tuotettiin energiayhtiö St1:n biojalostamon hiilidioksidista.

Q Powerin tavoitteena on valmistaa kuluvan vuosikymmenen lopulla 500 megawattia uusiutuvien synteettisten polttoaineiden tuotantokapasiteettia vuodessa.

Yhtiö toimitti ensimmäisen teollisen mitan laitoksensa Harjavaltaan P2X Solutionsin vihreän vedyn tuotantolaitokseen, jonka on määrä startata vielä tänä vuonna.

Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi

Kuva: Q Power. Pilottiprojektin lopputuloksena syntyy parhaimmillaan kaupallisesti hyödynnettävä malli, kertoo Q Powerin tuotekehitysjohtaja Anni Alitalo.

Facebooktwitterlinkedin