ChemBio Finland 2024 -tapahtumassa keskustellaan vihreästä siirtymästä ja vetytaloudesta

Kuva: Messukeskus. ChemBio-tapahtumaan kuuluu entiseen tapaan myös laaja kemian ja laboratorioalan näyttely.
Facebooktwitterlinkedin

Pohjoismaiden merkittävin kemian ja bioalan tapahtuma ChemBio Finland järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–11. huhtikuuta.

Ammattilaisten jatkokoulutustapahtuma tarjoaa jälleen monipuolisen kattauksen ajankohtaisia aiheita.

Tilaisuuden ohjelma koostuu Kemian Seurojen järjestämistä Kemian Päivistä, Bioteollisuus ry:n isännöimistä seminaareista ja Kemianteollisuuden tarjonnasta.

Kemian ja laboratorioalan uusia palveluja ja tuotteita on esillä tapahtumakokonaisuuden laajassa näyttelyssä.

ChemBio Finland 2024 -tapahtuman kanssa samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ja metsäteollisuuden Pulp & Beyond -messut.

Uuselintarvikkeista turvallisuuteen

Kemian Päivien seminaarien aiheisiin kuuluvat muun muassa vetytalouden näkymät, kiertotalouden kriittiset materiaalit ja akkutuotannon kestävyys.

Esille nousevat myös esimerkiksi uuselintarvikkeiden haasteet EU:ssa sekä Nato-Suomen CBRN- eli kemialliset, biologiset, säteily- ja ydinuhat.

Mukana ovat entiseen tapaan myös kemian opetus ja tiedekasvatus. Plaza-lavalla on molempina messupäivinä tarjolla tietoiskuja arkipäivän kemiasta.

Synteettisestä biologiasta yksilölliseen terveydenhoitoon

Bioalan ajankohtaisiin aiheisiin tutustutaan kuudessa seminaarissa.

Teemoja ovat muun muassa synteettisen biologian mahdollisuudet lääkekehityksessä ja yksilöllistetyn hoidon ja geneettisten löydösten vaikutukset terveydenhuoltoon.

Aiheisiin kuuluvat myös metabolinen mallintaminen, C1-hiililähteiden hyödyntäminen ja teollinen biotekniikka sekä tohtorien työllistyminen yrityksiin.

Tapahtuman koko tarjontaan voi tutustua täällä.

Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi

Kuva: Messukeskus. ChemBio-tapahtumaan kuuluu entiseen tapaan myös laaja kemian ja laboratorioalan näyttely.

Facebooktwitterlinkedin