Itämeri on tärkeä ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalalle – ”Kiertotalous hillitsisi luonnonvarojen käytön kielteisiä vaikutuksia”

Kuva: Ilmasto- ja ympäristöministeri Sari Multala pitää hyvänä, että Suomi on etujoukoissa laatimassa nyt kansallista kiertotalouslakia. ”Euroopan komissio aikoo antaa vuoden 2026 lopussa säädösehdotuksen EU:n kiertotalouslainsäädännöksi. On hyvä, että voimme tunnistaa jo nyt vaikuttavia keinoja, joita voimme viedä myös EU-pöytiin. Meillä on näin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa valmisteilla oleviin EU-säädöksiin.”

(Tilaajille.) Sari Multala siirtyi tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä ympäristö- ja ilmastoministeriksi Kai Mykkäsen lähdettyä Espoon kaupunginjohtajaksi. Uudessa ministerinpestissään Multala haluaa etenkin torjua ilmastonmuutosta ja luontokatoa, vauhdittaa puhtaaseen siirtymään perustuvaa kasvua sekä uudistaa rakentamisen ja asumisen sääntelyä. ”Kiertotalous sisältyy näihin kaikkiin. Kiertotalous auttaa hillitsemään aikamme suurimpia globaaleja ongelmia: ilmastokriisiä, luontokatoa ja luonnonvarojen ylikulutusta. Siirtyminen kiertotalouteen on keskeinen tapa hillitä luonnonvarojen käytön kasvua ja sen kielteisiä vaikutuksia. Myös rakentamisen kiertotaloudessa on paljon sellaista, missä voisimme onnistua vieläkin paremmin.” Merellä vauvasta saakka Itämeren suojelu on Multalalle tärkeä arvo. ”Olen viettänyt vauvasta saakka kesät merellä. Olen nähnyt Itämeren rehevöitymisen. Maailmalla purjehtiessa saastuminen ja varsinkin muoviroskaantuminen näkyvät enemmän”, Multala sanoo. Ensi töikseen Multala asetti seurantaryhmän Saaristomeren tilan parantamiseksi. Hän haluaa löytää perinteisen suojelun rinnalle uusia toimintamalleja, jotka toimivat markkinaehtoisesti. Tässäkin hän näkee kiertotaloudella tärkeän roolin, sillä ravinteiden kierrätys edistää Itämeren tilaa ja tuottaa samalla paikallisia ja kustannustehokkaita kierrätyslannoitteita viljelijöille. Ratkaisu hyödyttää kaikkia osapuolia. ”Siirtymä kiertotalouteen...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset

Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.