Julistuksessa on mukana reilut 8 000 yliopistoa ja korkeakoulua. Allekirjoituksellaan myös Jyväskylän yliopisto sitoutui lausuman tavoitteisiin.
Suomalaisyliopisto tavoittelee hiilineutraaliutta viimeistään vuonna 2030. Lisäksi se sitoutuu suuntaamaan resursseja ilmastonmuutostutkimukseen ja -koulutukseen.
Yliopisto myös lisää ympäristö- ja kestävyystietoa sekä kampuksellaan että alueellisesti.
”Planetaarinen hyvinvointi, resurssiviisaus, vastuullisuus ja kestävyys ovat yliopistomme uuden strategian keskeisiä painopisteitä”, sanoo Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.
”Yliopistoilla on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen tuomien ongelmien ratkaisemisessa. Haastamme myös muut suomalaiset yliopistot mukaan ilmastotalkoisiin.”
Mukana myös YK:n ympäristöohjelma
Jyväskylän yliopisto on toteuttanut WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmää vuodesta 2013. Esimerkiksi yliopiston viime vuonna hankkima sähkö oli sataprosenttisesti uusiutuvista energialähteistä tuotettua.
Ilmastohätätilan julistuksen takana ovat yhdysvaltalainen korkeakoulujen ilmastotoiminnan järjestö EAUC, Second Nature -järjestö ja YK:n ympäristöohjelman Youth and Education Alliance.
(Kuvassa) Jyväskylän yliopisto on noin 2 500 asiantuntijan ja 14 000 opiskelijan tiede- ja tutkimusyhteisö.
Kuva: Jyväskylän yliopiston kuva-arkisto