Pohjoismaisen rakennuskonserni Peabin Suomen yhtiöt ovat sitoutuneet viemään kiertotaloutta rakennushankkeiden arkeen. Peab ottaa käyttöön kunnianhimoiset kiertotalouskriteerit rakennushankkeissa, hankinnoissa ja tontinluovutuksissa…
Kiertotalouden green dealiin sitoutuneita edelläkävijöitä: Senaatti
Senaatti sitoutuu rakennusten ja rakenteiden elinkaaren pidentämiseen. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi purkua ja uudelleenkäyttöä tukevia rakennustekniikoita.
Senaatti-konserni aikoo asettaa vuoteen 2027 loppuun mennessä numeeriset tavoitteet sille, kuinka monessa uudishankkeessa on toteutettu uudelleenkäytettäväksi suunnittelun näkökulmaa.
Uudelleenkäyttöä voi tukea suunnittelussa miettimällä liitoksia, purkamisen helppoutta ja dokumentointia.
Rakennusosat uudelleenkäyttöön myös pilottien ulkopuolella
Senaatti sitoutuu käyttämään uudelleenkäytettyjä ja kierrätettyjä rakennustuotteita ja osia paitsi pilottihankkeissa, myös niitä laajemmin. Tätä varten Senaatti perustaa sisäisen kirjaston uudelleenkäytön toteutuskohteista ja -menetelmistä.
Senaatti suunnittelee myös uusiomateriaalien ja kierrätysmassojen käytön lisäämistä systemaattisella seurantajärjestelmällä.
Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset
Kuva: Adobe Stock. Kiertotalouden green deal on saanut lisää sitoutujia.
















