Vastuullisuus on nousemassa suomalaisten yritysten liiketoimintastrategiaan. Osa yrityksistä näkee vastuullisuuden kuitenkin yhä riskien välttämisenä. Rambollin tuoreen haastattelututkimuksen vastaajista 47 prosenttia…
Kiertotaloudesta uusia palvelumalleja – ImpAct-hanke tuotti pk-yrityksille työkaluja kestävyystyöhön
”Yllättävimmät ideat syntyvät, kun alan ulkopuolinen näkemys kohtaa meidän toimialaosaamisemme. Saimme ikään kuin tuoreet silmät.”
Näin kuvailee innovaatiotyöpajan antia ammattikeittiöiden kumppani Dieta Oy:n vastuullisuus- ja laatukoordinaattori Kati Palviainen.
Palviaisen mukaan Dieta haluaa vahvistaa kilpailukykyään kestävyyden avulla ja toimia alan edelläkävijänä.
”Halusimme saada ideoita siihen, millaisia kiertotalouden palvelumalleja voisimme kehittää ja miten tuotteiden elinkaarta voisi pidentää tuotteena, ei vain materiaalina tai energiana”, Palviainen kertoo.
Työpaja oli osa ImpAct – kestävyyssääntelystä kilpailukykyä -hanketta. Hankkeen päätöswebinaari pidettiin toukokuussa.
Ideat jalostuvat eteenpäin
Dieta on yli 30 vuotta toiminut ammattikeittiöiden kumppani, joka myy laitteita, astioita, tarvikkeita ja varaosia sekä elinkaaripalveluita.
Yrityksellä on jo käytössä laitteisiin liittyvä ReLife-kiertotalouskonsepti, mutta astioiden ja tarvikkeiden osalta ratkaisut vaativat uudenlaista ajattelua.
Keväällä järjestettyyn kiertotaloustyöpajaan osallistui opiskelijoita, hankkeen asiantuntijoita ja yritysedustajia. Dieta toi työpajaan oman case-esimerkkinsä, jonka pohjalta etsittiin uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Palviaisen mukaan erityisen arvokasta oli ulkopuolinen näkökulma.
”Yhteiskehittäminen oli oivaltava tapa työskennellä. Tuli ideoita, joita emme olisi itse tulleet ajatelleeksi”, Palviainen kuvailee.
Työpajassa nousi esiin muun muassa materiaalikierron tehostaminen, uusien kumppanuuksien rakentaminen sekä ajatus “tuote palveluna” -mallista, jossa asiakkaille tarjottaisiin astioita omistamisen sijaan palveluna.
Dieta aikoo jatkaa ideoiden jatkojalostamista sisäisesti.
Apua vastuullisuus- ja kestävyystyöhön
Dieta on saanut hankkeesta muutakin tukea vastuullisuustyönsä ja raportoinnin kehittämiseen.
Hankkeen webinaarit ja työpajat ovat olleet erinomainen keino verkostoitua ja saada ajankohtaista tietoa kestävyyssääntelystä, Palviainen kertoo. Hän kehuu myös hankkeessa tuotettuja materiaaleja, jotka tukevat Dietan omia tavoitteita vastuullisuusraportoinnin kehittämisessä.
”Olimme otettuja kutsusta toimia case-esimerkkinä kiertotalouden innovointityöpajassa ja saimmekin sieltä hyviä näkemyksiä”, hän lisää.
”Hankeyhteistyö tarjoaa foorumin, jossa arjen kiireen keskellä on tilaa pysähtyä strategisten kysymysten äärelle.”
Työkalut pk-yritysten saatavilla
ImpAct – kestävyyssääntelystä kilpailukykyä -hankkeen tavoitteena on ollut helpottaa yritysten kestävyyssääntelyn seurantaa.
Kestävyysraportointi- ja yritysvastuulainsäädäntö on muuttunut viime vuosina nopeasti. EU:n omnibus-muutokset ovat myös peruneet jo aiemmin päätettyjä linjauksia. Yritysten on ehkä ollut vaikea pysyä muutoksissa mukana.
”Ei riitä, että organisaation juristi seuraa lainsäädäntöä, vaan siitä on tullut osa asiantuntijoiden ja johtajien työtä. Lainsäädännöllisen ymmärryksen tarve on selkeästi kasvanut”, näkee Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun lehtori ja ImpAct-hankkeen vetäjä Meri Vehkaperä.
ImpAct-hanketiimi on kehittänyt yritysten avuksi työkaluja, joiden avulla voi arvioida yritysten kestävyysvaikutuksia, -riskejä ja -mahdollisuuksia. Samalla työkalut helpottavat yritysten tuote- ja palvelukehitystä kohti vähähiilistä liiketoimintaa.
Hanketta ovat toteuttaneet Haaga-Helia ja Laurea, ja sitä on rahoittanut Euroopan unioni Uudenmaan liiton kautta.
Hankkeessa kehitetyt työkalut, raportointimallit ja materiaalit on julkaistu verkkosivulla kestavyyssaantely.fi.
Työ jatkuu myös uudessa ImpActData-hankkeessa, jossa Haaga-Helia tarjoaa maksutonta tukea Uudenmaan pk-yrityksille siinä, kuinka kestävyysdataa voi hyödyntää johtamisessa ja päätöksenteossa.
Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset-lehti
Kuva: Adobe Stock. Kestävyysraportointiin kuuluva kaksoisolennaisuusanalyysi auttaa yritystä tunnistamaan toiminnastaan ja arvoketjustaan ne kohdat, jotka aiheuttavat suurimmat kestävyysvaikutukset ja toisaalta ne, joissa on suurin myönteisten vaikutusten ja uuden liiketoiminnan potentiaali.





















