Kiertotalouspaketin jätetavoitteista uupuu ohjaavuus

Katja Moliis. Kuva: Kemianteollisuus ry.

23.2.2016

Komissio antoi joulukuussa ehdotuksensa uudeksi kiertotalouspaketiksi. Yhdyskunta- ja pakkausjätteille asetetaan uudet, sitovat kierrätystavoitteet. Yhdyskuntajätettä tulee kierrättää 60 % vuoteen 2025 mennessä ja 65 % vuoteen 2030 mennessä. Pakkausjätteille on asetettu jätelajikohtaisia tavoitteita.

Komission ehdotuksessa on muutettu aivan viime metreillä kierrätysasteiden laskentamenetelmää. Tuotteiden ja komponenttien suora uudelleenkäyttö ehdotetaan otettavaksi mukaan, kun lasketaan kierrätysasteita. Nykyisin kierrätysaste lasketaan kierrätetyn jätteen ja jätteen kokonaismäärän suhdelukuna.

Komissiolta on kuitenkin unohtunut tarkistaa, miten laskentamenetelmän muutos suhteutuu tavoitteisiin.

On siis tehty tavoiteasetantaa ilman, että laskentaperusteet ja niiden vaikutukset ovat selvät. Suomen luvut osoittavat aika konkreettisesti, että jotain meni pieleen. Kunnianhimoisiksi markkinoiduista tavoitteista saa kunnianhimoa etsiä suurennuslasilla.

Ympäristöministeriö esitti 11.1. järjestämässään kuulemistilaisuudessa tilaston siitä, mitkä olisivat olleet Suomen kierrätysasteet pakkausjätteille vuonna 2013 ehdotetulla laskentatavalla. Suomi olisi saavuttanut kaikkien muiden pakkausjätteiden paitsi puupakkausten osalta vuoden 2030 tavoitteet jo vuonna 2013. Lasipakkauksissa kirittävää jää kaksi prosenttiyksikköä, mutta muovin kohdalla uudella laskentatavalla yhdistetty uudelleenkäyttö- ja kierrätysasteemme oli 74 % jo vuonna 2013, mikä ylittää 20 prosenttiyksiköllä EU:n tavoitetason vuodelle 2025. Ja kuluttajapakkausmuovin keräys on Suomessa vasta alkutekijöissään.

Ympäristöministeriön valmistelema valtioneuvoston kanta jätedirektiiviehdotuksista toteaa kuitenkin: ”Alustavan arvion mukaan ehdotetut yhdyskuntajätettä ja pakkausjätettä koskevat tavoitteet ovat nykyiseen tilanteeseen nähden melko vaativia, mutta kuitenkin useimpien jätelajien osalta teknistaloudellisesti mahdollisia.”

Asiassa hämmentävää on se, että uudelleenkäytettyjen pakkausten luvut ovat läpinäkymättömiä. Ei ole julkisesti tiedossa, miten laskentaa tehdään, onko siitä olemassa ohjeistusta ja kuinka systemaattisesti tuottajat asiaa laskevat. Tuottajilla, jotka vastaavat pakkausjätteiden kierrätyksen kustannuksista, on luonnollisesti kannustin vähentää kierrätysvaatimuksiin kohdistuvaa painetta.

Läpinäkymättömästä raportoinnista seuraa suoraan kysymys, onko myöskään oletettavaa, että eri maat laskisivat ja raportoisivat uudelleenkäytön samoin. Pitää muistaa, että jätepaketin yhtenä keskeisenä tavoitteena on yhtenäistää laskenta- ja raportointitavat eri jäsenmaissa. Ehdotettu muutos ei aseta jäsenmaita samalle viivalle, vaan mahdollistaa luovan tilastoinnin.

On toki selvää, että kierrätysasteen nykyinen laskentatapa ei tue uudelleenkäyttöä. Uudelleenkäytön tavoiteasetantaa pitäisi pohtia huolellisesti. Vasta tämän jälkeen Suomikin voi ottaa kantaa ehdotettuihin kierrätystavoitteisiin.

Kiertotalousajatteluun kuuluu tukea ensisijaisesti uudelleenkäyttöä ja sitten kierrätystä. Kummankaan edistämistä ei pidä estää sillä, että nykyistä laskentamenetelmää muutetaan ymmärtämättä, että tämä entisestään lisää jätetilastoinnin läpinäkymättömyyttä EU:ssa ja saa osan ”kunnianhimoisista, mutta realistisista” tavoitteista näyttämään ihan muulta kuin kunnianhimoisilta.

Katja Moliis
Asiantuntija
YTP ry