Kun kiertotalous on joidenkin yritysten osalta jo vauhdissa, ottaa se vielä toisilla ensiaskeliaan. Materiaalien teknisistä edellytyksistä tai liiketoimintamalleista ei ole…
Lempivaatteille lisää käyttöikää!
Eettisen kaupan puolesta ry:n Lempivaatteeni-kampanja voitti 20 000 euron jatkokehitysrahan Sitran Maapalloliigassa.
Pikamuodista historiaa! Ansaitsemme eettisiä, ekologisia ja kestäviä vaatteita! Näin toteaa #Lempivaatteeni-kampanja, joka kannustaa suomalaisia käyttämään vaatteitaan pidempään.
Eettisen kaupan puolesta ry:n Lempivaatteeni-kampanja käynnistyi tammikuussa 2019. Kampanja kerää ihmisten tarinoita lempivaatteistaan, jakaa tietoa pikamuodin aiheuttamista haitallisista seurauksista ja herättelee suomalaisia ymmärtämään vaateteollisuuden ympäristövaikutuksia. Tavoitteena on, että jokainen voisi ylpeänä kantaa pitkään lempivaatteitaan, vaikka vähän kuluneitakin, eikä vaatekaappiaan tarvitsisi päivittää kertakäyttömuodin pikasyklissä.
Kampanja pokkasi ystävänpäivänä ykköspalkinnon ja 20 000 euroa jatkokehittämisrahaa Sitran Maapalloliiga-kehitysohjelmassa, joka haastoi järjestöt ja yhdistykset kehittämään innovatiivisia ratkaisuja kestävään arkeen. Kymmenen parasta ideaa jatkoi kehitysohjelman sparrauksessa viime syksynä. Nyt Sitra palkitsi ohjelman parhaat.
”Tuomariston mukaan Lempivaatteeni-kampanja tuo ilmastokeskusteluun uuden positiivisen tavan innostaa yksilöitä konkreettisiin ja merkittäviin hiilijalanjälkeä pienentäviin tekoihin. Onnistunut kampanja voi murtaa vallitsevia normeja ja ympäristön kannalta haitallisia kulutustottumuksia. Idea on helposti toistettavissa ja sillä on kansainvälistäkin potentiaalia”, kertoo Maapalloliigan vetäjä, Sitran asiantuntija Sari Laine.
”Oli hieno nähdä, miten joukkueet kehittivät ratkaisujaan Maapalloliigan aikana, kokeilivat rohkeasti ja oppivat uutta. Järjestöjen ratkaisuilla voi olla iso rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kestävämmän arjen rakentamisessa”, sanoo Sitran asiantuntija Riina Pulkkinen.
Muovista kolikoita
Parhaana kokeiluna palkittiin Soinin 4H-yhdistyksen MuoviSampo, joka innostaa kuluttajia pakkausmuovin kierrätykseen pullopanttijärjestelmästä innoituksensa saaneella ratkaisulla. Soinin kunnassa toteutetussa kokeilussa kuluttajat saivat keräyspisteisiin palauttamastaan muovijätteestä vastineeksi paikallisvaluuttaa, joka kävi maksuvälineenä yhteistyökumppaneiden palveluihin.
Eniten oppineena tiiminä palkittiin Nuoren Voiman Liitto, jonka LitAdvisor-kampanja kannustaa suomalaisia vaihtamaan yhden lomalentomatkan elämykselliseen lukumatkaan kirjan parissa. Lentomatkailu on yksi suurimpia yksilön hiilijalanjälkeen vaikuttavia kertapäästöjä, joka voi tehdä tyhjäksi kaikki muut pienemmät vuoden aikana kertyneet vihreät teot. Vähentämällä lentämistä voi siis tehdä merkittävän ympäristöteon.
Molemmat tiimit saivat 5 000 euron palkintosumman.
Maapalloliigan tuomaristoon kuuluivat Finlaysonin luova johtaja ja omistaja Jukka Kurttila, joukkorahoituspalvelu Joukon Voiman toimitusjohtaja Jukka Kajan, Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston professori Lassi Linnanen, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula sekä Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen.
Kuva: Sitra. Maapalloliigan voitti Eettisen kaupan puolesta ry.