Lounais-Suomen Jätehuolto lopettaa poistotekstiilien valtakunnallisen kiertotaloustyön

(Tilaajille.) Yli kymmenen vuotta tekstiilien kiertotaloutta kehittänyt Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) kertoi tänään (16.6.2025) tehneensä päätöksen luopua poistotekstiilien lajitteluun ja kierrätykseen liittyvistä toiminnoistaan. LSJH alkaa seuraavaksi etsiä kilpailutuksella ulkoista palveluntarjoajaa, joka voisi jatkaa LSJH:n kehittämää lajittelutyötä uudelleenkäytettävien tekstiilien erottamiseksi hyötykäyttöön. ”Koitamme vielä löytää ulkoista palveluntarjoajaa kesän aikana. Kilpailutuksen tuloksen pitäisi olla alkusyksystä tiedossa”, kertoo LSJH:n kehitysjohtaja Teemu Jutila. Mikäli ulkoistamiseen liittyvän kilpailutuksen myötä päästään sopimukseen, mahdollinen ajankohta ulkoistamiselle on vuoden 2026 alusta alkaen. Valtakunnallinen poistotekstiilien keräys lakkautetaan Riippumatta siitä, löytyykö ulkoista palveluntarjoajaa vai ei, LSJH aikoo joka tapauksessa lopettaa nykyisen roolinsa valtakunnallisen, kuluttajilta kerätyn poistotekstiilin keräyksen, lajittelun ja kierrätysreittien koordinoijana. Yhtiö aikoo keskittyä jatkossa vain oman toimialueensa eli Lounaisen Suomen poistotekstiilien keräykseen ja käsittelyyn. Päätös merkitsee käytännössä, että muutaman vuoden ajan Suomeen rakennettu ja kansallisesti koordinoitu, valtakunnallinen poistotekstiilikeräysjärjestelmä lakkautetaan. Palkintoja ja yhteistyöhankkeita LSJH on rakentanut Suomeen yhdessä muiden kunnallisten jätelaitosten kanssa valtakunnallisesti toimivan järjestelmän, johon kuluttajat ovat voineet palauttaa käytöstä poistuvat...
Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.