Neste etenee suunnitelmissaan lisätä uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden käyttöä Porvoon jalostamolla. Yhtiö on aloittanut selvityksen raakaöljyn jalostamisen lopettamiseksi 2030-luvun puoliväliin mennessä.…
Muovin kemiallisen kierrätyksen iso askel Suomessa – Kilpilahden laitoksen peruskivi muurattu
Porvoon Kilpilahteen nousevan kemiallisen muovinkierrätyslaitoksen rakennustyöt ovat lähdössä käyntiin.
Lamor Recycling Oy:n operoiman laitoksen peruskivi muurattiin torstaina 31. elokuuta 2023.
“Esikäsittelyn ja termokemiallisen prosessin teknologiat asennetaan ensi keväänä, ja laitoksen käyttöönoton arvioidaan ajoittuvan kesälle 2024”, kertoo Lamorin operatiivinen johtaja Johan Grön.
10 000 tonnia jätemuovia
Ensi vaiheessa Kilpilahden laitos käsittelee 10 000 tonnia jätemuovia vuodessa.
Laitoksessa jätteestä syntyy nestettä, jota voidaan käyttää uuden muovin valmistuksessa neitseellisen öljyn tavoin. Se soveltuu moniin käyttötarkoituksiin, joihin mekaanisesti kierrätetyt muovirakeet eivät sovi. Tällainen kohde ovat esimerkiksi täydellistä hygieniaa vaativat ruokapakkaukset.
“Ensimmäiset pisarat lopputuotettamme, kierrätysmuovista tuotettua öljyä, toimitetaan vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla”, Grön lupaa.
Lopputuotteen yhtiö myy öljyjätti Shellille, joka jatkojalostaa siitä muovinvalmistukseen sopivaa raaka-ainetta.
Kilpilahti toimii mallilaitoksena
Tulevan laitoksen ensimmäisessä pääprosessissa eli esikäsittelyssä jätemuovi prosessoidaan sopivaksi syötteeksi, minkä jälkeen se siirtyy toiseen eli termokemialliseen prosessiin. Siinä materiaali käsitellään hapettomassa tilassa.
“Valitsemamme TB Solutionsin ja Promecon teknologiat varmistavat luotettavan, tehokkaan ja turvallisen tuotannon, joka täyttää asiakkaan vaatimukset lopputuotteelle”, Johan Grön vakuuttaa.
“Meillä on pitkä kokemus eri alojen parhaiden teknologioiden yhdistämisestä esimerkiksi erityyppisissä kansainvälisissä jätteenkäsittelyhankkeissamme. Muovin kemiallisen kierrätyksen laitoksen rakentaminen on meille kunnianhimoinen mutta looginen seuraava askel kohti puhtaampaa huomista.”
Lamorin toimitusjohtajan Mika Pirneskosken mukaan yhtiön tavoitteena on saavuttaa vuoden 2026 loppuun mennessä 100 000 tonnin portfolio muovin kemiallisessa kierrätyksessä.
“Kilpilahden laitos toimii pilottina ja mallilaitoksena tulevaisuudelle”, Pirneskoski sanoo.
Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi
Kuva: Lamor. Kansanedustaja, aiempi kauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari ja Lamorin toimitusjohtaja Mika Pirneskoski asettivat aikakapselin muurattavaksi peruskiveen.