Olli Kattelus kunnosti vanhan 1980-luvun RO Busterin uuteen elämään kalastusveneeksi

Kuva: Olli Kattelus. Olli Kattelukselle voittoisa veneenkunnostusurakka oli ensimmäinen. Taustalla näkyy kunnostettu vene.
Facebooktwitterlinkedin

Lähes käyttökelvottomasta uudenveroisiksi kunnostetut veneet kiinnostivat yleisöä Vene 25 Båt -messujen Veneelle uusi elämä -kisassa.

Nyt ensimmäistä kertaa kolme kunnostettua venettä kilpaili kisan voitosta Venemestarin Telakalla.

Veneilytoimittajista koostuva tuomaristo palkitsi tuhannen euron Maritimin lahjakortilla Olli Katteluksen, joka kunnosti vanhan ja huonokuntoisen RO Busterin kalareissuja varten uuteen uskoon.

Mökkiveneestä kalastuskäyttöön

1980-luvun vene oli päässyt huonoon kuntoon ja toimi edellisellä omistajalla enää mökkiveneenä. Kattelus osti veneen ja aikoi ensin vain vaihtaa lahonneen perälevyn.

Homma lähti lapasesta ja lopulta kaikki muu paitsi runko oli revitty irti.

Kuvat: Olli Kattelus. Kunnostusurakka alkoi aivan alkutekijöistä. Kunnostettua venettä ei uskoisi samaksi.
Kuva: Olli Kattelus. Kunnostusurakka alkoi aivan alkutekijöistä. Kunnostettua venettä ei uskoisi samaksi.

Kattelus on rakentanut veneeseen lattiat alumiinikomposiitista, kunnostanut penkit ja luukut keskelle ja taakse, vetänyt sähköt, asentanut keula- ja perämoottorit ja uusinut kaiteet. Lisäksi vene on saanut akut sekä sisä- ja keulavalot sekä kaksi Garminin näyttöä, livescopen ja viistoanturit.

Vene on uudistunut täydellisesti. Kunnostusurakka pidentää veneen käyttöikää kymmenillä vuosilla, sillä alumiiniprofiilista rakennettu vene on kestävä. Nyt se palvelee Katteluksen heittokalastusveneenä.

Katteluksella ei ollut aiempaa kokemusta veneen kunnostamisesta. Moni asia tehtiinkin useampaan kertaan harjoitellen.

Mustang yleisösuosikki

Yleisöäänestyksen voitti Juha Parma Marino Mustang -veneen kunnostamisesta uuteen loistoon. Parma laittoi vuosimallin 1971 venettä huolellisessa projektissa. Kunnostusurakka kesti kolme vuotta. Nyt veneellä on jo ylitetty Suomenlahtikin.

Kolmantena kisaan osallistui Sami Raittola, joka pelasti suositun 1970-luvun pikaveneen ja entisöi sen alkuperäiseen loistoonsa.

Kuva: Sami Raittola. Sami Raittola pelasti 1970-luvun suositun pikaveneen kunnostamalla sen uutta vastaavaksi.
Kuva: Sami Raittola. Sami Raittola pelasti 1970-luvun suositun pikaveneen kunnostamalla sen uutta vastaavaksi.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Olli Kattelus. Olli Kattelukselle voittoisa veneenkunnostusurakka oli ensimmäinen.

Kuva: Messukeskus. Tuomaristo valitsi voittajaksi Olli Katteluksen kunnostaman RO Busterin. Hän sai Maritimin tuhannen euron lahjakortin.
Kuva: Messukeskus. Tuomaristo valitsi voittajaksi Olli Katteluksen kunnostaman RO Busterin. Hän sai Maritimin tuhannen euron lahjakortin.

Facebooktwitterlinkedin