Päijät-Hämeen kierrätysaste nousi 43 prosenttiin

Facebooktwitterlinkedin

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy (PHJ) vastaanotti asumisesta syntyneitä jätteitä vuonna 2017 kaikkiaan noin 98 000 tonnia. Alueella päästiin viime vuonna 43 % kierrätysasteeseen, mikä on hieman enemmän kuin vuosi takaperin.

”Meillä on vielä matkaa kierrätystavoitteeseemme, mikä on 50 %. Se on kova tavoite, mutta pyrimme siihen määrätietoisesti mm. kehittämällä meille saapuvan jätteen käsittelyprosessia uudella lajittelulaitoksellamme koko ajan paremmaksi”, kertoo Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Tuula Honkanen.

Asukkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun jäteasemilla. Asiakastyytyväisyyskyselyssä arvosanaksi saatiin 4,35 (asteikolla 1-5). Jäteasemilla kävi vuonna 2017 noin 160 000 asiakasta, joista yli puolet kävi Lahden jäteasema Pillerillä.

Yhtiön liikevaihto oli 17 miljoonaa euroa, joka oli 7,8 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Liikevaihdon kasvu johtui ennen kaikkea ulosmyynnin (myynti energia- ja materiaalihyötykäyttöön) ja palvelumyynnin kasvusta.

Sen sijaan jätteen vastaanottotoimintojen liikevaihto oli noin prosentin edellisvuotta pienempi. Vastaanottotoimintojen liikevaihdon lasku johtui ennen kaikkea hankintalakiin perustuvasta markkinaehtoisen toiminnan rajasta, jonka johdosta markkinaehtoisten jätteiden vastaanottoa jouduttiin rajoittamaan.

Markkinaehtoista toimintaa supistettiin mm. lopettamalla sekalaisen rakennusjätteen vastaanotto ja rajoitettiin yritysperäisen jätteen vastaanottoa toimialueen ulkopuolelta.

Lisätietoja yhtiön vuosikatsauksesta.

 

Kuva: Elina Saarinen. Päijät-Hämeessä tähdätään 50 prosentin kierrätysasteeseen.

Facebooktwitterlinkedin