Pyry Polymeeri jatkaa matkaa: Näyttely kertoo muovin kierrätyksestä oivaltavasti

Kuva: Elina Saarinen. Pyry Polymeeri ja Muoviunelmia -näyttely lanseerattiin viime syyskuussa pidetyn Kaikki muovi kiertää – Aluekokeiluilla käytäntöön -hankkeen päätösseminaarissa Espoon Lippulaivan kirjastossa.
Facebooktwitterlinkedin

Millainen työ sopisi Pyry Polymeerille? Minkälaiseksi muoviksi kannattaisi erikoistua?

Viime syksynä päättyneessä Kaikki muovi kiertää – Aluekokeiluilla käytäntöön -hankkeessa luotu Pyry Polymeeri -näyttely pääsee jatkamaan työuraansa.

Espoon kaupungilla muovihankkeessa työskennelleen Outi Jounilan ideoima näyttely esittelee hauskalla tavalla erilaisten muovilaatujen käyttökohteita ja kierrätettävyyttä.

Pyry Polymeeri saa näyttelyssä pohdiskeluihinsa apua ystäviltään kuten Matias Muovipussilta. Matias on opiskellut aikoinaan LDPE:ksi ja tehnyt sittemmin pitkän uran kalvomuovin tehtävissä. Muovin yleisin ammatti puolestaan on Peppi Pakkausmuovilla.

Näyttely esiin showroomiin

Pyry Polymeeri -näyttely on kiertänyt Espoon kaupungin kohteissa, kauppakeskuksissa ja kirjastoissa.

Kuva: Elina Saarinen. Kaikki muovi kiertää - Aluekokeiluilla käytäntöön -hanke päättyi viime syksynä. Kuvassa hanketiimiä päätösseminaarissa Espoossa.
Kuva: Elina Saarinen. Kaikki muovi kiertää – Aluekokeiluilla käytäntöön -hanke päättyi viime syksynä. Kuvassa hanketiimiä päätösseminaarissa Espoossa.

Kaikki muovi kiertää -hanke on päättynyt, mutta kompakti näyttely jatkaa elämäänsä. Talviloman jälkeen se siirtyy Ison Omenan kirjastosta Metropolia ammattikorkeakoulun Myyrmäen kampukselle. Uusiakin näyttelypaikkoja, niin julkisia kuin yksityisiäkin, voi yhä ehdottaa.

Virtuaalisena näyttely pääsee todennäköisesti esille showroomiin osana Espoon uutta kiertotalousprojektia nimeltä Kiviruukista kiertotalouden keskittymä.

Kaikki muovi kiertää -hanke ja näyttely toteutettiin Espoon kaupungin, LAB-ammattikorkeakoulun, Metropolia ammattikorkeakoulun, VTT:n, HSY:n, Salpakierron, Muovipolin sekä Muoviyhdistyksen yhteistyönä.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Elina Saarinen. Pyry Polymeeri ja Muoviunelmia -näyttely lanseerattiin viime syyskuussa pidetyn Kaikki muovi kiertää – Aluekokeiluilla käytäntöön -hankkeen päätösseminaarissa Espoon Lippulaivan kirjastossa.

Facebooktwitterlinkedin