Euroopan jätteiden vähentämisen viikkoa (EWWR) vietetään 16.–24. marraskuuta. Kampanja kannustaa kaikkia eurooppalaisia viikon aikana tekemään toimia kestävän kuluttamisen edistämiseksi ja…
Sähköromun määrä hurjassa kasvussa – Euroopan jätteen vähentämisen viikko yrittää taittaa trendiä
80 jääkaapillista.
Näin paljon on laiteromun määrä kasvanut pelkästään keskisuomalaisella Mustankorkean alueella yhden vuoden aikana, jos laiteromun kasvua havainnollistaa jääkaappeina.
Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) on nopeimmin kasvava jätevirta Euroopassa ja globaalisti. SERin määrä kasvaa joka vuosi noin 20 prosenttia. Tämä tarkoittaa noin 11,2 kiloa romua per eurooppalainen.
”Sähkölaitejätteen määrän kasvu näkyy myös Mustankorkealla. Kierrätysautomme kerää asukkailta maksutta sähkölaitteita keväisin ja syksyisin. Tänä vuonna niitä kerättiin vajaa 28 000 kiloa, kun viime vuonna määrä oli vajaa 23 000 kiloa. Jos luvut muutetaan esimerkiksi jääkaapeiksi, niin tänä vuonna kerättiin reilut 460 jääkaappia ja viime vuonna 380”, kertoo Mustankorkean viestinnän asiantuntija Päivi Peltola.
Annu Kekäläisen kokemuksia Ghanasta
Sähkölaiteromu on valokeilassa Euroopan jätteen vähentämisen viikolla (EWWR) 22.–30.11.2025. Samalla viikolla juhlitaan myös kiertotalousmaanantaita, joka kannustaa vastuulliseen kuluttamiseen.
Tänä vuonna EWWR-viikkoa vietetään jo viidettätoista kertaa.
Julkiset toimijat, koulutuslaitokset, kansalaisjärjestöt ja yritykset ympäri Eurooppaa järjestävät jätteen vähentämisen viikolla kampanjoita, jotka kiinnittävät huomiota ylikulutuksen ongelmiin ja jätehuollon tehostamiseen. Mukana on 29 maata. Vuonna 2024 viikolla järjestettiin yhteensä lähes 13 000 kampanjaa ja tapahtumaa.
Kuntien jäteyhtiöt eri puolilla Suomea pitävät EWWR-viikon teemaa esillä eri tavoin.
Suomen Kiertovoima KIVO on mukana verkkoaloitteessa Vähennä jätettä – Laita sähkölaitteet vastuulliseen kiertoon. Lakeuden Etappi puolestaan tarjoaa tietoa SERistä ja sähkölaitteen korjauttamisesta ammattilaisilla.
Lounais-Suomen Jätehuolto järjestää tilaisuuden, jossa tietokirjailija Annu Kekäläinen kertoo kokemuksia Ghanasta. Siellä kierrätyspihat ovat ympäristöä ja ihmisiä kuormittavia laitteiden hautausmaita.
Digitaalinen siivous – uutta jätteen vähentämistä
Kaikkea sähkö- ja elektroniikkaromua ei tarvitse viedä jäteasemalle. Myös digitaalinen jäte kuluttaa energiaa. Viikon aikana haastetaankin käyttämään tunti omien laitteiden – kuten puhelimien ja tietokoneiden – siivoamiseen.
Turhien sovellusten, tiedostojen, kuvien ja sähköpostien poistaminen tuo lisää tilaa ja vähentää energiankulutusta.
Tulvan hillitseminen vaatii kaikkia
Sähköromutulvaa eivät kuluttajat pysty yksin pysäyttämään, vaan mukaan tarvitaan koko arvoketju laitteiden valmistajista alkaen.
Uusia sähkölaitteita tulee markkinoille ennätysvauhtia. Vuonna 2022 Euroopassa tuli markkinoille 14,4 miljoonaa tonnia sähkölaitteita, mikä on peräti 80 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.
Kuluttajat voivat kuitenkin tehdä osansa pidentämällä jo omistamiensa laitteiden elinkaarta käyttämällä laitetta sekä päivittämällä, huoltamalla ja korjaamalla, mikäli tämä on mahdollista.
Kun puhelimen tai minkä tahansa sähkölaitteen elinkaari pitenee, tarvitsee arvokkaita raaka-aineita ja harvinaisia maametalleja louhia vähemmän, eikä sähkölaiteromuakaan synny yhtä paljon.
”Esimerkiksi uuden puhelimen ympäristövaikutukset syntyvät jo ennen pakkauksen avaamista, sillä suurin osa älypuhelinten päästöistä tulee valmistuksesta. Jos puhelimen käyttöaikaa pidentäisi esimerkiksi kahdesta neljään vuoteen, pienenisi sen ympäristökuorma noin puoleen”, Peltola kertoo.
Kierrättämällä arvoaineet käyttöön
Toinen tärkeä tehtävä kuluttajalla on huolehtia siitä, että kun puhelimen tai muun sähkölaitteen käyttöikä on lopussa, se ei unohdu laatikoiden perukoille vaan pääsee kierrätykseen.
Näin laitteen sisältämäistä arvometalleista ja kriittisistä raaka-aineista ainakin osa saadaan palautettua teollisuuden raaka-aineeksi, mikä vähentää tarvetta louhia neitseellisiä metalleja luonnosta.
Sähkölaitteiden tuottajavastuun ansiosta sähkö- ja elektroniikkalaiteromun saa tuoda maksutta kierrätykseen.
Sähkölaitteita vastaanotetaan kuluttajilta maksutta kuntien jäteasemilla, mutta myös niitä myyvissä liikkeissä ilman uuden laitteen ostovelvoitetta. Lähimmän vastaanottopisteen löydät osoitteesta www.kierrätys.info.
Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset
Kuva: Adobe Stock. Jätteen vähentämisen viikko muistuttaa sähkö- ja elektroniikkalaiteromun vähentämistarpeesta.
Juttua päivitetty 20.11.2025 klo 15:15: Korjattu Mustankorkean keräämän SERin määrää.






