Koronapandemian aiheuttamat muutokset kuluttajakäyttäytymisessä näkyvät viime kädessä myös jätehuollossa. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy kertoo, että lisääntyneet verkkokauppaostokset ja noutoruoan kasvanut…
Suomalainen tienaa pullonpalautuksella keskimäärin 64 euroa vuodessa – Juomapakkauksia palautui yli 2,3 miljardia
Suomessa palautettiin viime vuonna noin 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä, kertoo Suomen Palautuspakkaus Oy. Määrä pysyi edellisvuoden tasolla.
Keskimäärin suomalainen palautti vuoden aikana 423 juomapakkausta. Palautuneina panttirahoina tämä vastaa keskimäärin 64 euroa suomalaista kohden.
Tölkkejä palautettiin selvästi eniten, noin 1,5 miljardia kappaletta. Muovipulloja kertyi yli 700 miljoonaa ja lasipulloja yli 110 miljoonaa.
”Panttijärjestelmä toimii”
Palautusaktiivisuudessa tapahtui maakuntien kärjessä muutos, kun Etelä-Savo nousi ykköseksi 541 palautetulla pakkauksella asukasta kohden. Lappi jäi niukasti toiseksi ja Kainuu kolmanneksi.
Palpan johtajan Tommi Vihavaisen mukaan alueelliset erot kertovat kulutustottumuksista ja vapaa-ajan liikkumisesta.
”Tilastot kertovat palautusaktiivisuuden lisäksi paljon siitä, miten eri puolilla maata eletään: mökkeily, matkailu ja väestörakenne näkyvät luvuissa. Yhteistä koko maalle on kuitenkin se, että panttijärjestelmä toimii hyvin ja juomapakkaukset päätyvät tehokkaasti takaisin kiertoon myös vapaa-ajalla”, hän sanoo.
Kuntatasolla palautusaktiivisuuden kärki löytyy Lapista. Utsjoella palautetaan keskimäärin jopa 1161 juomapakkausta asukasta kohden vuodessa, ja seuraavina tulevat Kittilä (921) ja Inari (842).
Vihavainen arvioi korkeiden lukujen johtuvan ennen kaikkea matkailusta.
Teksti: Uusiouutisten toimitus
Kuva: Itä-Suomi korostuu palautusaktiivisuudessa, sillä eniten juomapakkauksia palautetaan Etelä-Savossa. Kärjen tuntumassa ovat myös Kainuu, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala. Sen sijaan alhaisimmat palautusmäärät mitattiin Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla.
















