Hävikkiruokahittejä, kiertotalousostari, kestoastioiden panttijärjestelmä… – Johanna Kohvakka ideoi arjen kiertotaloutta

Johanna Kohvakka

Kymmenisen vuotta sitten Johanna Kohvakka oli kiertämässä maailmaa ympäri. Tongalaisella lauttamatkalla tapahtui jotakin, joka käynnisti muutoksen. Kohvakka oli pienestä saakka ollut kiinnostunut ympäristöasioista ja kierrättämisestä, mutta hän oli päätynyt opiskelemaan kauppatieteitä ja ajautunut töihin taloushallintoalalle. Kolmekymppisenä hän lähti maailmanympärysmatkalle. Aasiassa hän järkyttyi: Kaikkialla on roskaa. Sillä Tongaan matkaavalla lautalla pieni tyttö pudotti muovipullon tyynen rauhallisesti veteen, itsestään selvästi. Kohvakka päätti, että hän muuttaisi asiat. Hän tekisi jotain merkityksellistä, ryhtyisi parantamaan maailmaa. Tuon reissun jälkeen Kohvakka on tietoisesti hakeutunut yhä uusiin projekteihin ja lähelle ihmisiä, joilla on sama tavoite: vähentää luonnonvarojen kulutusta, saada kaikki kiertämään ja tehdä kiertotaloudesta ihmisten arjessa helppoa ja houkuttelevaa. Hävikkiruokaa ja panttiastioita Muovien kiertotaloutta hän on edistänyt kirjoittamalla yhdessä materiaalitekniikan yliopettaja Liisa Lehtisen kanssa kirjan Hyvä, paha muovi. Kaksikko myös pilotoi takeaway-astioiden panttijärjestelmää ympäristöministeriön tuella. Vuonna 2016 Kohvakka veti EU-rahoitteista From Waste to Taste -hanketta. Sen puitteissa perustettiin suomen ensimmäinen hävikkiruokaravintola, ravintola Loop. Kohvakka on ollut myös...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset