Päijät-Häme
-
Lahden Kujalan muovijätteistä uuden muovin raaka-ainetta kemiallisella kierrätyksellä – Uusi pyrolyysilaitos käyntiin huhtikuussa
Lahden Kujalan teollisuusalueelle tulee muovin kemiallinen kierrätyslaitos. Saksassa rakennettu ja testattu laitos on jo matkalla Suomeen. Hankkeen takana on Lahdessa […]
-
Lahden seudulla myös sekalainen yhdyskuntajäte siirtyy kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen
Päijät-Hämeessä vuosia jatkunut kiista jätteenkuljetuksista on saanut yhdenlaisen päätepisteen. Lahden seudun jätelautakunta päätti kokouksessaan 15. joulukuuta 2022, että sekalaisen yhdyskuntajätteen […]
-
Jakamistaloudella hyviä ilmastovaikutuksia maaseudulla
Päijät-Hämeen maaseudulla toteutettiin kolme jakamistalouden pilottikokeilua. Osana kokeiluja myös niiden vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin arvioitiin. Päijät-Hämeessä on edeltävän puolentoista vuoden aikana aloitettu […]
-
Fazerin ksylitolitehtaalle kaksi kiertotalouspalkintoa
Kauramyllyn sivuvirrasta ksylitolin raaka-ainetta valmistava Fazerin ksylitolitehdas on saanut huhtikuun aikana kaksi merkittävää palkintoa. Suomen ympäristökeskuksen koordinoima Circwaste-hanke jakoi tehtaalle […]
-
Kiinteistöalalla eniten kiertotalouden kannalta potentiaalisia yrityksiä
Päijät-Hämeestä löytyi yli 10 000 yritystä, jotka ovat kierto- ja biotalouden näkökulmasta mielenkiintoisia. Yrityksistä peräti 43 prosenttia toimii kiinteistöalalla. Vainu-yritystietokannan avulla […]