saastunut maa
-
Pilaantuneet maat puhtaiksi, aktiivihiiltä kestävästi – Innovaatiohaut Saksassa ja Liettuassa ovat nyt auki
Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioBoosters by Jamk toimii päävetäjänä Interreg Itämeri -ohjelman osarahoittamassa hankkeessa, joka tuo yhteen yhdeksän Itämeren alueen biotalouskeskittymää. […]
-
Pilaantuneiden maiden selvittämisestä ja puhdistamisesta aiempaa helpompaa tukilain muutoksella
Maiden ja maa-alueiden pilaantuneisuutta on jatkossa aiempaa helpompaa alkaa selvittää. Myös pilaantuneiden maiden puhdistamiseen saadaan nykyistä enemmän ja merkittävämpiä kohteita. […]
-
Navajo-reservaatti pahasti saastunut
27.3.2014 Yhdysvaltojen lounaisosissa sijaitseva Navajo-intiaanien reservaatti on yksi pahimmista uraanikaivosjätteiden saastuttamista alueista Yhdysvaltojen historiassa, kertoo The New York Times. Tilanne on […]