SYKE
-
Tutkijoiden viesti: Kiertotalous on ratkaisu planeetan kolmoiskriisiin, mutta se vaatii toimiin ryhtymistä nyt
Lue lisääKunnianhimoiset kiertotaloustoimet ovat hyväksi paitsi ympäristölle myös taloudelle. Päätöksenteon painopiste on kohdistettava talousjärjestelmän uudistamiseen. Maailman ylikulutuspäivää vietettiin tänä vuonna elokuun […]
-
Tutkimus: Suomalaisyrityksillä pieni kilpailuetu ympäristötuotteissa, mutta politiikan tulisi tukea paremmin
Lue lisääYmpäristöalalla suomalaiset yritykset pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa jo hyvin, osoittaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ja Suomen ympäristökeskus SYKEn yhdessä toteuttama tutkimus. Yrityksillä […]
-
Asiantuntijaraportti: Suomessa tulisi ottaa käyttöön korjausseteleitä ja perustaa korjausyritysten verkosto
Lue lisää(Tilaajille.) Tavaroiden korjauttamista sekä korjauspalveluja tutkinut hankeryhmä ehdottaa monipuolisia toimia, jotta korjauttamisesta tulisi nykyistä yleisempää. Ryhmä esittää, että Suomen tulisi […]
-
Kiertotalouspäivät Lahdessa: Kiertotaloussiirtymä etenee mutta vaatii työtä
Lue lisääYli 150 osanottajaa on juuri koolla Kiertotalouspäivillä Lahdessa. Suomen Kiertovoima ry KIVO:n järjestämä tapahtuma pidetään Lahden Sibeliustalossa. Kiertotalouspäivien osanottajat ovat […]
-
Muovijätettä ei pian enää saa viedä OECD:n ulkopuolelle – Kansainvälisiin jätesiirtoihin tulossa valvontaa helpottava sähköinen järjestelmä
Lue lisääLaittomat jätesiirrot halutaan kuriin. Euroopan unionin jätesiirtoasetus (2024/2257) on nyt uudistettu ja se astuu voimaan 20.5.2024. Pääosalla muutoksista on kahden […]
-
Syke: Luonnonvarojen kulutus ja talouskasvu voidaan irtikytkeä
Lue lisääTalouskasvu Suomessa on mahdollista, vaikka luonnonvaroja kulutettaisiin vähemmän. Suomen kannattaisi siirtyä kiertotalouteen, koska se vähentäisi luonnonvarojen käyttöä ja edistäisi kriisinsietokykyä. […]
-
Kiertotalouden osaamiskeskittymä ”CECE” vauhdittaa kiertotaloutta – Tule mukaan Keski-Suomen kiertotalousmessuille 28.8.2024!
Lue lisääKAUPALLINEN YHTEISTYÖ Jyväskylän yliopiston kemian laitos koordinoi Kiertotalouden osaamiskeskittymää, eli CECE:ä (Center of Expertise for Circular Economy). CECE:ssä on mukana […]
-
Tutkimus: Suomen kannattaa tehdä mittavat lisäsatsaukset kiertotalouteen – Toisi kansantalouteen miljardien myönteiset vaikutukset ja auttaisi pääsemään hiilineutraalisuustavoitteisiin
Lue lisää(Tilaajille.) Juuri julkaistu laaja tutkimus osoittaa, että Suomen kannattaa toteuttaa huomattavasti lisää kiertotaloutta vahvistavia toimintamalleja, investointeja ja rakenneuudistuksia. Kansainvälisestikin ainutlaatuisen […]







