Uusi tietokanta, turhaa työtä?

Jätedirektiivi velvoittaa perustamaan uuden tietokannan tiedottamaan tuotteiden sisältämistä huolta aiheuttavista aineista. Toimijat pelkäävät, että kiire ja toteutustapa uhkaavat tehdä tietokannasta paitsi raskaan ja kalliin, myös käyttökelvottoman.

Sisältääkö esimerkiksi auto aineita, jotka voivat olla syöpävaarallisia? Miten tieto huolta aiheuttavista aineista kulkeutuisi valmistajalta kuluttajalle ja aina kierrättäjälle saakka?

Kemikaalivirasto Echa on nyt alkanut valmistella tietokantaa, jonne kaikilla tuotantoketjun toimijoilla esineiden valmistajista ja kokoajista markkinoille saattajiin, maahantuojiin ja myyjiin saakka tulee olemaan velvollisuus ilmoittaa tuotteet ja tuotteiden osat, jotka sisältävät yli 0,1 painoprosenttia erityistä huolta aiheuttavia, niin kutsuttuja SVHC-aineita.
Huolta aiheuttavien aineiden lista perustuu REACH-asetukseen. Kandidaattilistalla on lähes kaksisataa ainetta ja lista täydentyy joka tammi- ja kesäkuu. Listalla on muun muassa syöpää aiheuttavia, lisääntymistoksisia ja perimää vaurioittavia aineita ja ympäristömyrkkyjä.

Kierrätyssektori ja kauppa pelkäävät, että nyt ollaan luomassa uutta, raskasta ja kallista järjestelmää, joka ei palvele tarkoitustaan.

Ajatus uudesta tietokannasta syntyi, kun jätepuitedirektiiviä sorvattiin ja kierrätystavoitteista päätettiin EU:ssa. Jätehuoltotoimijoiden ja kierrättäjien olisi ohjattava huolta aiheuttavat aineet vaarattomiin käsittelykohteisiin. Neuvottelujen loppumetreillä direktiiviin keksittiin lisätä vaatimus uudenlaisen tietokannan perustamisesta.
Kemikaalivirasto Echalle lankesi käytännön toteutus: Echan mukaan tietokannan ensimmäinen prototyyppi on tarkoitus julkaista vuoden 2020 alussa. Yritykset voisivat alkaa syöttää sinne tietoja vuodesta 2021 alkaen. Seuraavien vaiheiden tarkempi toteutus riippuu rahoituksesta, josta Echa nyt odottaa Euroopan komission päätöstä.

Vaatimus yllätti

”Tietokantavaatimus tuli jätedirektiiviin neuvottelujen loppuvaiheessa ja hieman yllättäen”, taustoittaa ympäristöministeriön ylitarkastaja ja Suomen ympäristökeskuksen jäte ja kiertotalous -osaston asiantuntija Eevaleena Häkkinen.

Kaupan liiton kemikaaliasioiden johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb kertoo periaatteen kiertotalouden edellytysten luomisesta olevan hyvä, mutta tapa, jolla sitä on nyt lähdetty toteuttamaan, herättää huolta:

”Näemme tietokantaan liittyvän monia ongelmia. Tämä tulee aiheuttamaan hirveästi kustannuksia hyötyyn verrattuna. Jokainen toimitusketjussa joutuu tekemään tuotteesta ilmoituksen. Elinkeinoelämä ja eri toimialaliitot ovat kritisoineet sitä, että tietokantavaatimus rakennettiin direktiiviin ilman vaikutusten arviointia, joka normaalisti kuuluu hyvän lainsäädännön perusperiaatteisiin.”

Kemikaalivirasto järjesti lokakuussa sidosryhmätapaamisen, jossa se keräsi toimijoiden näkemyksiä tietotarpeista. Echa kertoo määrittelevänsä parhaillaan tietokannan tietovaatimuksia, ja huomioivansa työssä kierrätysalan toimijoilta, teollisuudelta, kansalaisjärjestöiltä, viranomaisilta ja muilta sidosryhmiltä saamansa palautteen.

Echa on julkaissut alustavan skenaarion tietokannasta. Siinä malliesimerkkinä oli käytetty kynäteroitinta, jonka jokaisesta osasta, muovipinnoitteesta, metallihylsystä ja terästä, olisi siis raportoitava huolta aiheuttavat aineet.

Mutta olisiko tietoa edes saatavilla monimutkaisemmista tuotteista ja niiden osista? Esimerkiksi autossa on satoja tuhansia osia, joista jokaisesta olisi kyettävä tunnistamaan huolta aiheuttavat aineet ja niiden pitoisuudet, ja ne pitäisi viedä erikseen tietokantaan. Analysointiin ei juuri ole olemassa käytännöllisiä menetelmiä. Toimitusketjut ovat nykyisin globaaleja ja hyvin monimutkaisia.

Eevaleena Häkkisen mukaan tietopankkiin olisi Reach-asetuksen mukaisesti ilmoitettava esineen turvallisen käytön mahdollistavat, riittävät, toimittajan saatavilla olevat tiedot. Esineen haltijan tulisi toimittaa toimitusketjussa saamansa tiedot, mutta hänen ei yleensä tarvitsisi lähteä itse tuottamaan tietoja. ”Tietoja on usein heikosti saatavilla, etenkin EU:n ulkopuolelta”, hän myöntää.

Vaikka kaikki nämä tiedot saataisiinkin tietokantaan, järjestelmän ulkopuolelle jäisivät kuitenkin ne tuotteet, jotka kuluttajat ovat tilanneet itse verkkokaupasta EU:n ulkopuolelta – niitä ei kenenkään tarvitse ilmoittaa tietokantaan. Näitä tuotteita eivät koske EU:n säädökset, mutta ne päätyvät samoihin keräys- ja kierrätysjärjestelmiin.

Käyttökelvotonta tietoa?

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n asiantuntija Katja Moliis pelkää, että tietokanta ei edistäisi niitä asioita, joiden vuoksi sitä ollaan ylipäätään perustamassa. Hänen mukaansa taustalla ei nyt ole tietoa siitä, miten jätehuolto toimii. Käsittelylinjastoilta ei ole mahdollista poimia pois yksittäisiä tuotteen osia.

”Lähtökohta on hyvä: jätehuoltosektori tarvitsee lisää tietoa käsittelyyn tulevista materiaaleista. Mutta asian valmistelussa olisi pitänyt lähteä sen selvittämisestä, millaista tietoa jätehuolto tarvitsee ja miten tieto olisi hyödynnettävissä käsittelylinjastoilla. Nyt riskinä on, että tuotantoketjun on tuotettava suurin kustannuksin ja raskaalla menetelmällä yksityiskohtaista tietoa, jota jätehuolto ei kuitenkaan pysty hyödyntämään.”

Yksityiskohtaisen tuotetiedon sijasta jätehuoltosektori hyötyisi enemmän esimerkiksi siitä, että se voisi tunnistaa huolta aiheuttavia aineita sisältäviä jätevirtoja ja arvioida niiden riskejä hyötykäyttökohteen vaatimusten pohjalta. Moliis muistuttaa, että EU:ssa on meneillään toinenkin konsulttiselvitys, jossa nimenomaan tutkitaan jätehuolto- ja kierrätyssektorin tietotarpeita.

”Haluaisin, että odotettaisiin tämän toisen selvityksen tuloksia, ennen kuin edetään tietokannan kanssa”, Moliis vetoaa.

Jäte- vai kemikaalilakiin?

Tietokantahanke herättää kysymyksiä myös lainlaatijoissa. Jätedirektiivin täytäntöönpano kansalliseen lainsäädäntöön on juuri käynnistynyt, mutta tietokanta-asian valmistelu odottaa sitä, että Kemikaalivirastosta tulisi luonnos siitä, millaisia tietoja kantaan tullaan tarvitsemaan. Kemikaalivirasto puolestaan odottaa Euroopan komission päätöstä projektin rahoittamisesta.

Sisältövaatimusten olisi oltava tiedossa syksyyn mennessä, jotta asia ehdittäisiin käsitellä Suomen eduskunnassa tarvittavassa aikataulussa. Sekin on ratkaisematta, mihin lainsäädäntöön asia kuuluu.

”Aikataulu on haastava. Joudumme miettimään, onko jätelainsäädäntö ylipäätään oikea paikka tietokantaa koskeville säännöksille vai pitäisikö niiden olla esimerkiksi kemikaalilainsäädännössä. On hieman erikoinen tilanne, että kaikki määräykset koskevat tuotevaihetta, mutta silti tämä on nyt säädetty jätedirektiivissä”, Eevaleena Häkkinen sanoo.

Myös Katja Moliis miettisi vielä kokonaisuutta:
”Jos tietokannan ajatuksena on palvella kuluttajia tuoteturvallisuutta parantaen, jätedirektiivi oli väärä paikka sääntelylle. Kahta päämäärää varten perustettava tietokanta ei välttämättä lopulta palvele kumpaakaan tarkoitusta.”

Vielä on auki sekin, kuka Suomessa valvoisi sitä, että yritykset käyvät todella ilmoittamassa kaikki huolta aiheuttavia aineita sisältävät tuotteensa tietokantaan, sekä se, millaisia rangaistuksia ilmoittamatta jättämisestä seuraisi.

Kuva: Scanstockphoto. Yritysten olisi listattava uuteen, valmisteilla olevaan tietokantaan kaikki esineet, tuotteet ja osat, jotka sisältävät yli 0,1 painoprosenttia erityistä huolta aiheuttavia SVHC-aineita. Kandidaattilistalla ovat esimerkiksi väriaineissa käytettävä fenantreeni sekä vahoissa ja täyteaineissa käytettävä etyleenidiamiini. Esimerkiksi autossa voi olla satoja tuhansia yksittäisiä osia, mutta sisältävätkö ne huolta aiheuttavia aineita?