”Vastuullisuus on kaikkien vastuulla” – Vastuullisuuden strategiaansa nostaneet yritykset näkevät riskejä ja mahdollisuuksia

Kuva: Peak Performance. Peak Performancen WearAgains-konseptissa kuluttajat voivat antaa Peak Performance -vaatteilleen uuden elämän second hand -kaupassa. WearAgains on toistaiseksi saatavilla Ruotsissa kivijalkakaupoissa että verkkokauppana.

Vastuullisuus on nousemassa suomalaisten yritysten liiketoimintastrategiaan. Osa yrityksistä näkee vastuullisuuden kuitenkin yhä riskien välttämisenä. Rambollin tuoreen haastattelututkimuksen vastaajista 47 prosenttia näkee kestävyysmuutoksen mahdollisuutena kasvattaa liiketoimintaa. Sen sijaan 53 prosenttia vastanneista tunnisti, että heillä vastuullisuuden sisällyttämistä strategiaan motivoi enimmäkseen se, että vastuullisuuden avulla pyritään välttämään riskejä. Toisaalta suurinta osaa yrityksistä motivoivat sekä riskit että mahdollisuudet. Vastuullisuus on saattanut aluksi olla riskienhallintaa, mutta ajan myötä sen tuomia mahdollisuuksia on alettu tunnistaa eri toimialoilla. Vastuullisuus strategiaan vasta hiljattain Ramboll Finlandin strategisen vastuullisuuden konsultointipalveluiden johtaja Lauri Larvus selvitti, miten liiketoimintastrategia ohjaa organisaation muutosta kohti kestävää liiketoimintaa. Larvus kysyi 19 eri alojen yritysten edustajilta, miksi vastuullisuus on otettu osaksi yrityksen strategiaa, millainen on ollut muutoksen suuruusluokka sekä miten kestävyysmuutosta on johdettu. Kaikki mukana olleet yritykset olivat ottaneet vastuullisuuden osaksi strategiaansa vuosina 2015–2022. Keskimäärin vastuullisuus oli nostettu osaksi strategiaa viisi vuotta sitten. Koska muutos on hidasta, kestävän liiketoiminnan transformaatio ei välttämättä vielä näy suuresti yritysten rahallisessa...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset