Mitä ihmiskunta on oppinut koronapandemiasta? Onko pakkopysähdys saanut meidät arvostamaan luontoa uudella tavalla? Uusiouutisten juttusarjassa "Muuttaako pandemia maailmaa?" tätä kysymystä…
Pandemiaa edeltänyt elämäntapa on käymässä mahdottomaksi
Uusiouutisten juttusarja: Muuttaako pandemia maailmaa?
Haluaisin nähdä koronapandemian kriisinä, jossa on käänteentekevän muutoksen mahdollisuus. Se on epäilemättä saanut osan ihmisistä punnitsemaan luontosuhdettaan ja kuluttamisen tapojaan: tarvitsenko tätä kaikkea?
Koronatilanne ei ole välttämättä antanut eväitä ilmastokriisin kansainväliseen ratkaisemiseen, sillä torjuntatoimia on tehty pääasiassa yksittäisten valtioiden tasolla. Se on kuitenkin osoittanut, että luonnonvarojen kestämätön kulutus lisää pandemioitten riskiä, ja että jyrkätkin rajoitustoimet ovat hätätilanteessa mahdollisia. Esimerkiksi matkustusrajoituksia voitaisiin tulevaisuudessa käyttää ilmastohätätilan suitsimiseen.
Pandemian alkuvaiheessa kasvoi myytti luonnon elpymisestä. Villieläimiä vaelteli kaupungeissa, moni jakoi valeuutiseksi osoittautunutta kuvaa delfiineistä Venetsian kanaaleissa. Muovijätteen määrä lähti kuitenkin kasvuun, ja salametsästys ja laittomat metsänhakkuut ovat lisääntyneet alueilla, joilla ihmiset ovat menettäneet toimeentulonsa koronan vuoksi. Pandemia ei ole ollut mikään maaginen korjausliike luonnolle.
Näen kaksi tietä eteenpäin: voimme lähteä rakentamaan kestävämpiin valintoihin perustuvaa maailmaa, jotta vastaavat kriisit vältettäisiin tulevaisuudessa, tai voimme yrittää palata pandemiaa edeltäneeseen elämäntapaan. Ilmastohätätila on niin akuutti, että jälkimmäinen on muuttumassa mahdottomaksi. Ihminen on kuitenkin rakennettu psykologisesti niin, että tuttuus luo turvallisuuden tunnetta. Siksi saatamme nähdä yrityksen palata vanhaan ennen kuin meidän on pakko valita uusi suunta.
Uskon muutosten pitkäikäisyyden riippuvan pandemian kestosta. Jos yhteiskuntaa joudutaan sulkemaan ja avaamaan moneen kertaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa uusia käytäntöjä. Esimerkiksi etätyöskentelyn ja virtuaalisten kulttuuritapahtumien soisin jäävän pysyväksi osaksi maailmaa.
Toivon myös ympäristöystävällisempien vaihtoehtojen korvaavan lentomatkustuksen. Rautatieyhteyksien parantaminen Euroopassa on mielestäni askel oikeaan suuntaan.
Emmi Itäranta
kirjailija
Kuva: Liisa Takala.
Kirjoitus on osa juttusarjaa, jossa ympäristötutkimuksen, kiertotalouden ja kulttuurialan asiantuntijat ja vaikuttajat pohtivat koronapandemian vaikutuksia ihmisen luontosuhteeseen ja kuluttamiseen.
Kirjoittajat pohtivat näitä kysymyksiä: Oppiiko ihmiskunta koronaviruspandemiasta jotakin, jonka avulla voisimme ratkaista myös ilmastokriisiä. Vaikuttaako pandemia ihmisten arvoihin tai luontosuhteeseen? Entä talouden ja kuluttamisen malleihin? Uusiouutiset kysyi tätä kiertotalouden asiantuntijoilta, tutkijoilta ja kulttuurivaikuttajilta.
Lue muut juttusarjan osat tästä:
Liisa Rohweder: Sama juurisyy luo epidemiat ja ilmastokriisin
Mari Pantsar: Kestävän huomisen viimeinen tilaisuus
Sara Nyman: Ilmasto ei voi odotella koronan jälkeistä aikaa
Jari Lyytimäki: Rutiinimatkailu kyseenalaistui
Maria Joutsenvirta: Kestävälle taloudelle aukeni tilaisuus
Iikka Kivi: Talous ei kestä kulutuksen hidastumista
Eeva Furman: Käpertyminen ei ratkaise kriisejä
Lue koko juttusarja digilehdestä
Uusiouutisten 5/20 artikkeli aiheesta pdf-muodossa