Arvoaineet talteen ja kiertoon jopa kaasuista ja teollisuuspölystä – Ilmastorahastolta Filtrabitille neljän miljoonan euron pääomalaina

Kuva: Pexels. Teollisuuspölyssäkin on arvokkaita aineita, kunhan ne vain kyetään erottelemaan talteen.
Facebooktwitterlinkedin

Ilmastorahasto on myöntänyt neljän miljoonan euron pääomalainan oululaiselle pölynerotinjärjestelmien kehittäjälle Filtrabit Oy:lle.

Filtrabitin virtausdynamiikkaan ja erotusteknologiaan perustuvat järjestelmät puhdistavat tehokkaasti raskaan teollisuuden pölypitoisia kaasuvirtoja.

Teollisissa prosesseissa syntyvien virtojen suodattaminen on hankalaa, joten pöly leviää usein ilmaan ja aiheuttaa haittaa sekä ympäristölle että terveydelle.

Filtrabitin menetelmällä pöly otetaan kaasuvirroista talteen, jolloin sen sisältämät arvoaineet voidaan käyttää uudelleen, mikä vähentää neitseellisten materiaalien tarvetta.

”Mahdollistaa siirtymäajan päästövähennykset”

”Raskas teollisuus siirtyy vähähiiliseen ja saasteettomaan tuotantoon asteittain”, sanoo Ilmastorahaston vt. toimitusjohtaja Toni Mikkonen.

”Filtrabitin erotinratkaisu mahdollistaa siirtymäajalle tärkeitä päästövähennyksiä aloille, joissa täysin puhtaat ratkaisut ovat vielä vuosien päässä”, Mikkonen perustelee yhtiön lainoitusta.

Toinen raskaan teollisuuden ongelma on, että kuumien kaasujen lämpöenergiaa ei kyetä niiden pölyisyyden vuoksi hyödyntämään.

Filtrabit lupaa, että tulevaisuudessa talteen saadaan myös hukkalämpö.

”Jatkossa positiiviset ilmastovaikutukset lisääntyvät entisestään tuoteportfolion ja sovelluskohteiden määrän kasvaessa”, sanoo Filtrabitin hallituksen puheenjohtaja Karri Kaitue.

Koksipölyssä arvokkaita raaka-aineita

Filtrabitin erotinratkaisua on jo hyödynnetty SSAB:n Raahen terästehtaan koksaamossa.

Teknologialla saadaan kerättyä merkittävästi arvokkaita raaka-aineita sisältävää koksipitoista pölyä. Kun se käytetään uudelleen, voidaan välttää uuden koksin valmistus kivihiilestä, samoin valmistukseen liittyvät päästöt.

Ilmastorahaston laina on tarkoitettu erotinlaitteiden valmistamisen käyttöpääomarahoitukseen. Rahoitus kohdennetaan erityisen saastuttaviin teollisuuskohteisiin tai kohteisiin, joissa päästövähennyspotentiaali on suuri.

Muun tarvittavan rahoituksen yhtiö kerää omistajiltaan ja muilta lainoittajilta.

Ilmastorahasto rahoittaa ja arvioi useita muitakin kiertotalousratkaisuja.

Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi

Kuva: Pexels. Teollisuuspölyssäkin on arvokkaita aineita, kunhan ne vain kyetään erottelemaan talteen.

Facebooktwitterlinkedin