Biokaasulaitoshankkeet etenevät ravinnekiertorahoituksen vauhdittamina

Kuva: Adobe Stock. Suomen Lantakaasulla on vireillä useita biokaasulaitoshankkeita, joissa käsitellään syöttöaineena maatalouden lantaa ja sivuvirtoja.
Facebooktwitterlinkedin

Suomen Lantakaasu ja Nurmon Bioenergia ovat saaneet ympäristöministeriöltä yhteensä noin 385 000 euron avustuksen.

Suomen Lantakaasu sai potista 255 768 euroa ja Nurmon Bioenergia 101 800 euroa.

Suomen Lantakaasun hankkeessa selvitetään Keski-Pohjanmaalle sijoittuvan biokaasulaitoksen toteutettavuutta ja mädätysjäännöksen jatkojalostustarpeita hyödyllisten lannoitevalmisteiden valmistamiseksi.

Nurmon Bioenergia Oy puolestaan investoi lastaussäiliöihin, jotka parantavat biokaasulaitoksen lannoitevalmisteen tasalaatuisuutta ja logistiikkaa.

Suomen Lantakaasu osti vuonna 2024 enemmistön Nurmon Bioenergiasta. Mukana on myös Atria Suomi Oy.

Ahti-ohjelma auttaa tutkimus- ja kehitystyössä

Ympäristöministeriön avustukset vahvistavat laadukkaiden kierrätysravinteiden tuotantoa ja hyödyntämistä.

Ympäristöministeriö myönsi avustuksia investoinneille ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeille (TKI) Ahti-ohjelmasta, jonka tavoite on saada ravinnekuormitus kuriin, maan rakenne kuntoon, haitta-aineet hallintaan sekä resurssit talteen ja käyttöön.

Harjannostajaiset kesällä

Nurmon Bioenergia Oy rakentaa parhaillaan biokaasulaitosta Nurmoon. Laitoksen harjannostajaisia vietettiin kesäkuussa.

Laitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2026.

Laitos käsittelee vuosittain noin 240 000 tonnia lantoja ja elintarviketeollisuuden sivuvirtoja.

Laitoksen alkuvaiheen vuosikapasiteetti on 100 GWh nesteytettyä biokaasua (LBG) raskaan liikenteen polttoaineeksi. Lisäksi hanke tuottaa kierrätysravinnepitoisia lannoitteita maatalouteen.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Nurmon hankkeelle 9,4 miljoonaa euroa energiainvestointitukea.

Teksti: Uusiouutisten toimitus

Kuva: Adobe Stock. Suomen Lantakaasulla on vireillä useita biokaasulaitoshankkeita, joissa käsitellään syöttöaineena maatalouden lantaa ja sivuvirtoja.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.