Kalle Saarimaa on nimitetty liiketoimintajohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi uuteen yhtiöön. Se muodostui, kun ruotsalainen Summa Equity osti Fortum Recycling &…
Fortum Recycling & Waste on nyt NG Nordic




KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Fortum Recycling & Waste on julkaissut uuden nimensä ja yritysilmeensä yhdistyttyään norjalaisen NG Groupin kanssa. NG Nordic -nimen myötä uusi Pohjoismaiden johtava kiertotalousyritys aloittaa uuden aikakauden pohjoismaisessa materiaalien kierto- ja jätehuoltomarkkinassa.
”Yhdistämällä kaksi vahvaa toimijaa, nopeutamme pohjoismaista siirtymää kohti materiaalien kiertoa”, sanoo NG Nordicin toimitusjohtaja Bjørn Arve Ofstad.
NG Nordicin visiona on tulevaisuus, jossa resursseja käytetään tehokkaammin, jätteiden määrä minimoidaan ja materiaalien kierrosta tulee normi.
”Käytössämme on nyt entistä laajempi asiantuntemus, infrastruktuuri ja resurssit. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme, yritysten ja yhteiskunnan kanssa materiaalien kiertoa tukevien ja kestävämpien toimintamallien käyttöönottamiseksi ja entistä laajempien positiivisten vaikutusten aikaansaamiseksi”, Ofstad lisää.
NG Nordic jatkaa vahvana toimijana myös jatkossa
NG Nordic tarjoaa asiakkailleen Pohjoismaiden laajimman valikoiman jätehuollon kokonaispalveluita ja auttaa heitä edistämään omia kierrätys- ja kestävyystavoitteitaan. ”Suomessa palvelemme asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti myös jatkossa niin vaarallisen kuin tavanomaisenkin jätehuollon arvoketjussa, sekä kestävissä materiaaleissa niin metallin, muovin kuin tuhkan ja kuonankin kierrätyksessä”, sanoo Kalle Saarimaa, NG Nordicin operatiivinen johtaja ja teollisuusasiakkaiden palveluista vastaava liiketoimintajohtaja.
Elintärkeä osa pohjoismaista infrastruktuuria
Yritys on paitsi elintärkeä osa alueen infrastruktuuria, myös keskeinen tekijä siirtymässä kohti materiaalien kiertoon perustuvaa arvonluontia. Se tarjoaa täyden palvelumallin koko jätehuollon ja kierrätyksen arvoketjussa, joka kattaa mm. jätteiden keräyksen, vaarallisten jätteiden poistamisen kierrosta, sekä korkealaatuisen kierrätyksen arvokkaiden materiaalien palauttamiseksi takaisin kiertoon.
Faktalaatikko: NG Nordic lukuina
- 3400 työntekijää
- 90 toimipaikkaa
- Toimintaa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Puolassa ja Yhdistyneessä Kuningaskunnassa
- 4,4 miljoonaa tonnia käsiteltyä jätettä vuodessa
Lue lisää palveluistamme: NG Nordic


