Fortumin myymien kierrätystoimintojen uusi nimi on NG Nordic, Saarimaa palaa yhtiöön –”En voinut kieltäytyä”

Kuvat: NG Nordic. "Odotan innolla pääseväni johtamaan muutosta kierrätyksen lisäämiseksi, uusien kiertotalousratkaisujenkehittämiseksi, sekä kestävien tulosten tuottamiseksi asiakkaillemme, yhteiskunnalle ja sidosryhmillemme", sanoo Kalle Saarimaa.
Facebooktwitterlinkedin

Kalle Saarimaa on nimitetty liiketoimintajohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi uuteen yhtiöön. Se muodostui, kun ruotsalainen Summa Equity osti Fortum Recycling & Wasten liiketoiminnot, jotka yhdistyivät NG Groupin kanssa.

Uuden pohjoismaisen kiertotalousyhtiön nimi tulee olemaan tämän vuoden toisesta kvartaalista alkaen NG Nordic.

Jätehuollon kokonaisratkaisuja ja vaarallisten aineiden käsittelyä

Saarimaa toimi Fortum Circular Solutionsin johtajana vuoteen 2023 asti. Hän siis palaa nyt yhtiöön. Tässä välissä hän toimi Tana Oy:n toimitusjohtajana.

”Fiilis on yhtä aikaa haikea ja innostunut, eikä päätös ollut ihan helppo. Jonkin aikaa piti harkita, kun kysyttiin. Tana on hieno firma, jossa on ollut tosi kiva olla töissä. NG Nordic on kuitenkin Pohjoismaiden toiseksi suurin jäteyhtiö, jonka uudet omistajat hakevat kunnianhimoista kasvua. Tästä työstä ei voinut kieltäytyä.”

Saarimaa jatkaa edelleen myös Tana Oy:n strategisten kasvusuunnitelmien ja yritysostoihin liittyvien hankkeiden parissa aktiivisena hallituksen jäsenenä. Lisäksi Saarimaa säilyttää asemansa Tanan osakkeenomistajana.

Jotain vanhaa, paljon uutta

Kalle Saarimaa siirtyy yhtiön palvelukseen 10. helmikuuta 2025 johtamaan liiketoiminta-aluetta, joka on erikoistunut vaarallisten aineiden käsittelyyn sekä jätehuollon kokonaisratkaisuiden tarjoamiseen teollisuusasiakkaille. Lisäksi hän vastaa operatiivisen johtajan roolista.

Työskennellessään Fortumilla vuosien 2017–2023 aikana hänellä oli keskeinen rooli yhtiön kierrätys- ja jäteliiketoimintojen muuntamisessa paikallisesta vaarallisten jätteiden käsittelystä johtavaksi kiertotalousratkaisujen tarjoajaksi Pohjoismaissa.

Saarimaa näkee, että fuusion myötä syntyvässä yhtiössä on paljon tuttua mutta vielä enemmän täysin uutta:

”Sama erinomainen osaaminen on yhä tallessa, paljon hyviä asiakkaita sekä paljon innovaatioita ja ideoita siitä, miten jätehuoltoa ja kierrätystä voisi kehittää tulevaisuudessa. Toisaalta fuusio tuo yhdistyvälle yhtiölle todella vahvan jalansijan Pohjoismaissa. Syntyy erittäin kilpailukykyinen kokonaisuus tarjoamaan ratkaisuja milteipä kaikkiin asiakkaiden kierrätyksen ja jätehuollon vaiheisiin.”

Hiilestä raaka-aineita, kierrätys nousuun

Saarimaa näkee, että omistajapohjan muutos on tehnyt liiketoiminnoille hyvää:

”Fortumissa Recycling & Waste oli yksikkö muiden joukossa yhtiössä, joka toimi lähtökohtaisesti energia-alalla”, Saarimaa pohtii ja jatkaa:

”Nyt fuusioituva kokonaisuus toimii puhtaasti jätehuollossa ja kiertotaloudessa, ja omistajien päästrategia on kasvaa juuri tällä toimialalla. Tämä avaa entistä enemmän mahdollisuuksia investoida ja kasvaa. Yhtiön koko tuo innovaatiovoimaa, ja yhtiössä on hyvin vahva tutkimus- ja tuotekehitystiimi.”

Yksi Saarimaan lempilapsista on hiilidioksidin talteenottoa ja hyödyntämistä kehittävä Carbon2x-konsepti, jonka ideoinnissa Saarimaa oli tiiviisti mukana jo Fortumin-aikanaan.

”Sen kehittämistä jatketaan NG Nordicissa. Se on yksi tärkeistä strategisista prioriteeteista”, Saarimaa uskoo.

Globaali näkemys vahvistui

Saarimaalla on laaja-alaista kansallista ja kansainvälistä kokemusta ja asiantuntemusta kiertotalousratkaisuista ja ympäristöpalveluista.

Tanalla vietetyt 1,5 vuotta ovat tuoneet hyödyllistä oppia sekä johtamisesta että globaaleista jätehuoltomarkkinoista ja -kalustosta.

”Osana Tanan uuden strategian luomista ja implementointia olen käynyt läpi omia ja kilpailijoiden tuotteita. Näkemys siitä, mitä jätteelle voi tehdä, on laajentunut entisestään.”

NG Group ja sen avainhenkilöt ovat Saarimaalle jo ennestään tuttuja.

”Jo Fortumin aikana keskustelimme potentiaalisesta yhteistyöstä.”

”Saarimaalla on avainrooli”

NG Nordicin tavoitteena on olla kiertotalouden edelläkävijä ja ratkaista ilmastonmuutoksen ja raaka-ainepulan haasteita muuntamalla jätteitä arvokkaiksi raaka-aineiksi, välttämällä päästöjä ja poistamalla kierrosta vaarallisia aineita.

NG Groupin toimitusjohtaja Bjørn Arve Ofstad.
NG Groupin toimitusjohtaja Bjørn Arve Ofstad.

”Kalle Saarimaalla on arvokasta asiantuntemusta ja vahva kokemus kiertotalousratkaisuista. Hänellä on avainrooli toimintamme tehokkuuden varmistamisessa ja NG Nordicin kasvun tukemisessa tulevan strategiamme mukaisesti”, sanoo yhdistyneen yhtiön toimitusjohtaja Bjørn Arve Ofstad.

Saarimaasta tulee samalla myös uuden yhtiön johtoryhmän jäsen.

NG Nordicin johtoryhmä vastaa toimintamallin jalkauttamisesta. Yhtiö lanseeraa yhtenäisen brändin vuoden 2025 toisen neljänneksen alussa.

Johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Ofstadin ja Saarimaan lisäksi talousjohtaja Espen Krey Brettås, vaikuttavuusjohtaja Runa Opdal Kerr, strategiajohtaja Andreas Lindström, henkilöstö- ja organisaatiojohtaja Lin Cathrine Austbø, sekä liiketoimintajohtajat Kari von Ubisch, Are Strøm sekä Toni Ahtiainen. Ahtiainen toimii liiketoimintajohtajana alueella, joka keskittyy kierrätysraaka-aineiden laajamittaiseen saatavuuteen edistyneiden kiertotalousratkaisujen kautta.

NG Nordicilla on 3500 työntekijää ja se käsittelee vuosittain 4,4 miljoonaa tonnia jätettä 90 toimipaikassa. Liikevaihto on vuositasolla noin 1,2 miljardia euroa.

Etuoikeutettu olo

Tanan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 10. helmikuuta alkaen tulee Henri Kinnunen, joka toimii tällä hetkellä Tanan tuotehallinnan ja liiketoiminnan kehityksen johtajana. Hän toimii tehtävässä siihen asti, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa. Tanan hallitus tiedottaa uuden toimitusjohtajan valinnasta myöhemmin tammikuun aikana.

Kinnunen, jolla on laaja kansainvälinen liiketoimintakokemus sekä syvällinen ymmärrys jätehuollon ja kiertotalouden alasta, on erinomaisessa asemassa johtamaan organisaatiota tämän siirtymävaiheen läpi.

”Kalle Saarimaalla on ollut keskeinen rooli Tanan vision ja kasvustrategian muotoilemisessa”, kertoo Tanan hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell.

”Olemme erittäin kiitollisia Kallelle hänen aktiivisesta ja visionäärisestä johtajuudestaan sekä sitoutumisestaan tukemaan Tanan kasvua hallituksen jäsenenä. Toivotamme hänelle myös menestystä tulevissa haasteissa. Tana Oy:llä on nyt erinomaiset edellytykset jatkaa kasvusuunnitelmiensa toteuttamista, tarjota huippuluokan koneita ja palveluita sekä ylläpitää sitoutumistaan innovaatioihin ja huippuosaamiseen.”

Johtajuudestaan Tana Oy:ssä Saarimaa toteaa: ”On ollut kunnia johtaa Tanaa ja työskennellä näin upean tiimin kanssa. Tänä aikana olemme laajentaneet omistuspohjaamme, kehittäneet yhtiölle kasvustrategian ja avanneet uusia markkinoita. Olen etuoikeutettu saadessani jatkaa Tanan kasvutarinaa hallituksen jäsenen ja osakkeenomistajan roolissa.”

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti.

Kuvat: NG Nordic. ”Odotan innolla pääseväni johtamaan muutosta kierrätyksen lisäämiseksi, uusien kiertotalousratkaisujenkehittämiseksi, sekä kestävien tulosten tuottamiseksi asiakkaillemme, yhteiskunnalle ja sidosryhmillemme”, sanoo Kalle Saarimaa.

Muokattu 14.1.25 klo 11:50: Lisätty tieto Saarimaan roolista Tanassa ja Tanan väliaikaisesta toimitusjohtajasta.

Muokattu 14.1.25 klo 14:30: Lisätty Kalle Saarimaan haastattelu.

Facebooktwitterlinkedin