Ilmastotoimien hidastaminen heikentää Euroopan turvallisuutta

Eurooppa on alkanut empimään ilmastotoimien ja kiertotalouden edistämistä.

Vielä viisi vuotta sitten kaikki näytti aika selkeältä: Päästökauppaa pidettiin keskeisenä ja sen kiristäminen oli laajasti hyväksytty suunta. Vuonna 2020 EU julkaisi kunnianhimoisen kiertotalousstrategian, joka loi pohjaa investoinneille uusiin kestäviin liiketoimintamalleihin ja materiaalin kierrätysratkaisuihin. Samaan kokonaisuuteen kuului myös ilmastolaki, joka vahvisti EU:n 2050 hiilineutraalisuustavoitteen.

Geopolitiikka muuttaa suhtautumista muttei vähennä ilmasto- ja kiertotaloustoimien tarvetta

Trumpin valinta toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi on muuttanut asenneilmapiiriä vastuullisuusasioihin. Lähes pyhänä pidettyjä toimintatapoja on alettu kyseenalaistaa hyvin nopeasti.

Samalla investointiympäristö on muuttunut heikommin ennakoitavaksi. Luonnollisia seurauksia ovat heikompi talouskasvu, panostukset kasvuinvestointien sijasta varautumiseen ja linjan selkeytymisen odottaminen.

Kuka uskaltaisi tällä hetkellä tehdä investointipäätöksen, joka nojaa esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen kustannuksen kasvuun?

Geopolitiikan turbulenssit eivät kuitenkaan ole muuttaneet aiemman politiikan peruspremissejä lainkaan. Voisi jopa väittää, että ne ovat lisänneet tarvetta nopeuttaa toimia.

Miksi näin? Eikö voisi ajatella näin: ”Nyt täytyy keskittyä käsillä olevaan kriisiin eikä ole mahdollisuutta panostaa ilmastotyöhön”?

Tarkastellaan asiaa muutamalta eri kantilta.

Euroopan riippuvuutta tuontiöljystä ja -kaasusta sekä materiaaleista on pienennettävä investoimalla uusiutuvaan energiaan ja kiertotalouteen

Eurooppa on erittäin riippuvainen tuontiöljystä ja -kaasusta. Norja pystyy tuottamaan vain pienen osan EU:n tarpeista, loput täytyy tuoda Lähi-Idästä, Venäjältä, Yhdysvalloista tai esimerkiksi Venezuelasta.

Onko meidän oikeasti mahdollista rakentaa voittava strategia, joka perustuu energian tuontiin näistä maista?

Aurinko- ja tuulienergiaa kritisoidaan usein siitä, että aina ei tuule tai paista, mutta samalla logiikalla voidaan kritisoida myös fossiilisia energialähteitä. Öljy ei aina liiku Hormuzinsalmen läpi. Kaasun kuljetuksiin tarkoitettuihin siirtolinjoihin voidaan helposti iskeä.

Huoltovarmuuden lisäksi tämä on myös kilpailukykykysymys, sillä uusiutuvat ovat usein edullisin tapa lisätä uutta energiantuotantoa, vaikka järjestelmätasolla tarvitaan myös varastointia ja verkkoja.

Ne maat Euroopassa, joissa siirtymä uusiutuviin on toteutettu järkevästi, ovat kärsineet nyt alkaneessa kriisissä vähiten energian hinnan noususta.

Energian lisäksi sama pätee materiaaleihin; meillä on vain hyvin vähän nyky-yhteiskunnan tarvitsemia materiaaleja kotoperäisesti Euroopassa. Pulaa on öljystä, kriittisistä metalleista ja lannoitteista.

Välillä kuulee vaadittavan omavaraisuutta esimerkiksi turpeen käytön lisäämisellä, mutta samaan aikaan vastustetaan muita omavaraisuustoimia, kuten investointeja uusiutuvaan energiaan ja materiaalien kiertoon. Turpeen merkitys kokonaisomavaraisuuden kannalta olisi häviävän pieni.

Ilmastonmuutosta ei myöskään voi unohtaa

Edellä mainittujen turvallisuus- ja taloussyiden lisäksi ilmastonmuutos on edelleen ihmiskuntaa uhkaava eksistentiaalinen haaste, jonka vaikutukset pahentuvat vuosi vuodelta.

Ilmastonmuutoksen torjumisessa ei voida ottaa aikalisää. Jokainen lykätty vuosi ilmastotoimissa tulee maksamaan valtavasti sekä taloudellisesti että inhimillisen kärsimyksen muodossa.

Näin ollen keskustelu päästökaupan lieventämisestä ja ympäristötoimien hidastamisesta on vaarallista politiikkaa.

Tarvitsemme vihreää siirtymää kipeästi. Tärkeimmät syyt ovat kilpailukyky, omavaraisuus ja turvallisuus sekä ympäristö.

Vaikka alun perin siirtymään lähdettiin juuri ympäristösyistä, siitä on enenevissä määrin tullut kilpailukyky- ja turvallisuuskysymys.

Toivoisin, että EU:ssa poliitikoilla pysyy katse pallossa eikä sorruta populismiin ja lyhytnäköiseen politiikkaan.

Teksti: Kalle Saarimaa

Kuva: Adobe. Turbulentti geopolitiikka ei ole vähentänyt tarvetta nopeille ilmasto- ja kiertotaloustoimille Euroopassa. Päinvastoin: Jännitteet ovat vain vahvistaneet kestävyyssiirtymän tuomaa kilpailukyky- ja turvallisuusetua, kirjoittaa Kalle Saarimaa Uusioblogissaan.