Ilmastotoimien pyhä kolminaisuus: Yritykset, valtio vai yksilö?

Ympäristökeskustelussa törmää usein kysymykseen siitä, mikä on vaikuttavin tapa tehdä ilmastotyötä. Joidenkin mielestä ainoa keino ratkaista ongelma on lainsäädännön keinoin: mikäli sääntely ei ohjaa kestävyyteen, kestävyyttä ei synny. Toiset taas uskovat, että avain on yrityksissä: fossiiliteollisuuden pitäisi hallitusti vähentää liiketoimintaansa ja lopettaa haitallinen lobbaus. Osan mielestä kyse on yksilöistä: jos ihmiset vain ymmärtäisivät olla lentämättä lomamatkoille tai jättäisivät Black Friday -ostokset tekemättä, suunta korjaantuisi.

Tarkastellaan näitä vaihtoehtoja hieman historian valossa:

Yksilön valinta tai erityisesti toiminnan käänteentekevä vaikutus on usein liittynyt jonkun merkittävän ympäristöepäkohdan paljastamiseen tai tunnistamiseen ja sen aktiiviseen korjaamiseen liittyvään vaikuttamiseen.

Tästä voisi olla esimerkkinä yhdysvaltalainen Rachel Carson, joka paljasti 70-luvulla DDT-hyönteismyrkkyjen ekologiset vaikutukset, mikä osaltaan johti DDT:n kieltoon ja ympäristöviranomainen EPA:n (US Environmental Protection Agency) perustamiseen. Toinen esimerkki voisi olla Afroz Shah, jonka henkilökohtaisen toiminnan ansiosta rantojen puhdistamiseksi Intiassa merkittävä määrä muovijätettä on kerätty rannoilta. Lisäksi hänen toimintansa on johtanut jätehuollon uudistamiseen Intiassa.

Yritysten rooli on usein liittynyt jonkun yrittäjän visonäärisyyteen uudesta teknologiasta ja sen kehittämiseen.

Tästä ehkä parhaana esimerkkinä on Tesla. Voidaan aika varmasti sanoa, että sähköautojen kehitys ei olisi yhtä pitkällä kuin se on ilman Teslan pioneerityötä asian parissa. Harva oli edes kuullut sähköautoista 2010-luvulla tai niitä pidettiin lähinnä kuriositeettina. Tesla toi sähköauton valtavirtaan, mikä on johtanut merkittävien päästövähennyksien saavuttamiseen.

Valtio vauhdittaa parhaiten ympäristötoimia ottamalla ympäristövaikutukset mukaan markkinatalouden raamiin, mikä pakottaa kaikki yritykset toimimaan kestävämmin.

Yksi parhaista esimerkeistä on EU:n uudistettu päästökauppa (ETS), joka on ollut varmasti maailman historian yksi tehokkaimmista ilmastokeinoista. Päästökaupan mekanismi on varsin briljantti: päästöille asettaan katto, mikä ohjaa markkinaa vähentämään hiilidioksidia siellä, missä se on tehokkainta. Päästökaupalla on saavutettu siihen kuuluvilla sektoreilla 51 prosentin hiilidioksidipäästöjen vähennys. Toinen esimerkki voisi olla Kiina, jonka valtiollinen aurinkosähköohjelma on sekä johtanut massiiviseen aurinkoenergian kasvuun Kiinassa että myös paneelien valmistusteknologian teollistumiseen, mikä on laskenut aurinkosähkön tuotantokuluja – jopa niin paljon, että aurinkosähkö on nykyään halvin tapa tuottaa sähköä lähes kaikkialla maailmassa.

Mitä johtopäätöksiä tästä voidaan vetää?

Yksilön arkisten valintojen vaikutus kokonaisuuteen on valitettavan vähäinen, vaikka onkin inhimillistä toivoa, että valinnoillamme on merkitystä. Vaikuttavin asia, jonka yksilö voi tehdä, on äänestää ilmastokunnianhimoisia puolueita. Vaikka yksilön valinnan merkitys on vähäinen, on toki järkevää elää kestävästi, mutta jotta sillä saavutetaan systeemistä vaikutusta, pitäisi pyrkiä vaikuttamaan myös lähipiirinsä kulutustottumuksiin tai olla mukana vaikuttamistoiminnassa, esimerkiksi kansalaisaloitteiden kautta.

Yritysten rooli taas voi parhaassa tapauksessa olla katalyyttinen, mikä johtaa kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksiin tai kunnianhimoisempaan lainsäädäntöön, kuten teknologian mahdollistama päästökaupan kiristäminen.

Valtioiden rooli on näistä kuitenkin merkittävin: mikäli yrityksiä ja yksilöitä ei ohjata kunnianhimoisella raamilla kohti kestävämpää toimintaa, ei sitä voida olettaa tapahtuvan riittävässä määrin vapaaehtoisesti. Tyypillisesti ohjauksessa tarvitaan sekä keppiä että porkkanaa.

Tämä pyhä kolminaisuus elää joka tapauksessa symbioosissa, eli on mahdotonta ajatella, että saavutamme kestävän tulevaisuuden vain valtion, yksilöiden tai yritysten toimilla. Tärkeintä onkin ymmärtää kunkin toimijan rooli tässä yhtälössä, jotta löydetään tehokkaimmat tavat edistää ilmastotoimia, eikä käytetä aikaa toiveajatteluun. Tällaista toiveajattelua on esimerkiksi se, että pelkästään tietoisuutta lisäämällä ihmiset vähentäisivät lentämistä tarpeeksi tai siirtyisivät kasvispainotteisempaan ruokaan tai että fossiiliteollisuutta syyttämällä päästöt saataisiin vähentymään.

Lopuksi on hyvä muistaa, että yksikään merkittävä globaali ympäristöongelma ei ole ratkennut ilman valtion vahvaa roolia. Yritysten ja yksilöiden tehtävä on innovoida ratkaisuja, jotka mahdollistavat vihreän siirtymän toteutumista, ja samalla vaatia valtioilta lisää kunnianhimoa

Teksti: Kalle Saarimaa.

Kuva: Adobe Stock. On mahdotonta ajatella, että saavutamme kestävän tulevaisuuden vain valtion, yksilöiden tai yritysten toimilla, kirjoittaa Kalle Saarimaa Uusioblogissa.