Kuntaomisteinen jäteyhtiö Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy vaihtaa nimeään. Ensi vuoden alussa yhtiön nimeksi tulee Salpakierto Oy. "Jätehuolto on vuosien saatossa muuttunut…
Jätehuollon ilmastokuormitus laski 22 prosenttia Salpakierron alueella
Jäteyhtiö Salpakierto Oy:n jätehuollon kokonaispäästöt olivat vuonna 2024 yhteensä 44 235 hiilidioksidiekvivalenttitonnia (CO2e). Päästöt vähenivät 22 prosenttia verrattuna edelliseen, vuoden 2022 laskentaan.
Merkittävin syy vähenemään oli loppusijoitusalueiden kaatopaikkakaasun tuotannon parempi talteenotto. Lisäksi vastaanotetun ja energiahyödyntämiseen toimitetun jätteen määrä oli aiempaa pienempi.
Asukasta kohden laskettu jätehuollon hiilijalanjälki oli 226 CO2e -kiloa vuodessa.
Loppusijoituksen päästöt hallinnassa
Suurin osa jätehuoltotoiminnan päästöistä aiheutui jätteen loppusijoitusalueilta (47 %) sekä jätteiden jatkokäsittelystä arvoketjun muilla toimijoilla (50 %).

Loppusijoituksen päästöjä on hallittu kaatopaikkakaasujen talteenottojärjestelmällä. Jo usean vuoden ajan loppusijoitukseen on päätynyt vain 0,5–1 prosenttia yhtiön vastaanottamista jätteistä, kun pääosa ohjataan materiaalikierrätykseen tai energiahyötykäyttöön.
Päästövähennyksiin ovat vaikuttaneet myös yhtiön omat toimet. Ominaispäästöt ovat pienentyneet siirtymällä alkuperältään todennettuun vihreään ostosähköön ja toteuttamalla kilpailutetut jätteenkuljetukset pääosin uusiutuvilla polttoaineilla.
”Päästövähennykset heijastavat yhtiön pitkäjänteistä työtä ympäristövaikutusten pienentämiseksi”, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Rinne.
”Energiankäytön tehostaminen, prosessien kehittäminen ja vastuulliset toimintatavat näkyvät kokonaispäästöjen laskuna. Tämä vahvistaa, että vastuullisuusohjelma ja tehdyt investoinnit vievät meitä kohti entistä ilmastoystävällisempää toimintaa”, Rinne jatkaa.
Kierrätys tuottaa päästöhyötyjä
Hiilijalanjäljen ohella selvitettiin jätteiden hyödyntämisestä syntyvät päästöhyvitykset eli hiilikädenjälki. Vuonna 2024 se oli –35 944 hiilidioksidiekvivalenttitonnia.
Suurin osa päästöhyvityksistä syntyi kierrätyksestä ja materiaalien hyötykäytöstä. Kierrätys säästää energiaa ja korvaa neitseellisiä raaka-aineita.
Jätteiden ja kaatopaikkakaasun energiahyötykäyttö korvaa puolestaan fossiilisia polttoaineita.
Salpakierto jatkaa päästövähennystoimiaan osana Lahden kaupungin konsernitavoitetta, jonka mukaan Lahti-konserni tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2028 mennessä.
Teksti: Uusiouutisten toimitus
Kuva: Salpakierto. Salpakierto Oy:n jätehuollon kokonaispäästöt vähenivät 22 prosenttia kahdessa vuodessa. Suurin syy päästöjen laskuun on kaatopaikkakaasun aiempaa tehokkaampi talteenotto sekä vastaanotetun jätemäärän pienentyminen.















