Jätteenpoltto osaksi kiertotaloutta

Nykyiset toimintamallit eivät riittävästi edistä kiertotaloutta. Pullonkaulat ovat kuitenkin
ratkaistavissa jo olemassa olevilla teknologioilla.

Maailma on tällä hetkellä 8,6 % kiertävä. Käytämme vuosittain hieman yli 100 miljardia tonnia erilaisia materiaaleja ja näistä takaisin kiertoon päätyy 8,6 miljardia tonnia.

Suhteellinen kierrätettävä määrä on kahdessa viime vuodessa pienentynyt puoli prosenttiyksikköä. Tämä johtuu siitä, että neitseellisten materiaalien kulutus kasvaa kierrätystä nopeammin. Materiaalien kulutuksen ennustetaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä yli 170 miljardiin tonniin. Näiden lukujen äärellä on helppo ymmärtää, että nykyvauhti ja keinot materiaalien kierron lisäämiseksi eivät ole riittäviä.

Ajattelutavassamme on fundamentaalisia ongelmia: ensinnä olemme liian Eurooppaan ja länsimaihin keskittyneitä, ja toiseksi rakennamme parhaillaan systeemiä, jolla ei ole teknisesti mahdollista saavuttaa tavoiteltua kierrätysastetta.

Ensimmäinen ongelma liittyy jätehuollon järjestämiseen.

Vaikka Euroopassa on toimiva jätehuolto, joka perustuu erilliskeräyksen ja jätteenpolton yhdistelmään, muu maailma on vielä hyvin kaukana tästä. Isossa osassa maailmaa jätehuolto on heikosti organisoitua. Merkittävä osa materiaalista päätyy hoitamattomille kaatopaikoille.

Yksi syy on yksinkertaisesti se, että suurin osa jätemateriaalista ei itsessään ole niin arvokasta, että sen kierrättäminen olisi taloudellisesti mahdollista ilman regulaation tuomaa keppiä tai porkkanaa, kuten EU:ssa.

Toimivan järjestelmän rakentaminen globaalisti vaatisi aikaa ja poliittista tahtotilaa, minkä vuoksi erilliskeräykseen perustuva kiertotalous ei ole realistinen vaihtoehto.

Toinen ongelma liittyy kierrätysteknologiaan. Erilliskeräys nojaa voimakkaasti mekaaniseen kierrätykseen, eli kierrätykseen, jossa materiaalin kemiallinen rakenne pysyy samana.

Mekaanisten teknologioiden haaste on se, että ne sopivat tyypillisesti vain melko puhtaille ja verrattain yksinkertaisille materiaaleille. Iso osa jätteistä ei kuitenkaan täytä näitä edellytyksiä. Jos vertaamme neitseellisen ja kierrätysperäisen materiaalin käyttöä (n. 91 % vs. 9 %), on selvää, että mekaanisilla teknologioilla tätä suhdelukua ei voida parantaa kuin rajallisesti.

Nykymalli onkin mielestäni enemmän lineaaritalouden optimointia kuin todelliseen kiertotalouteen siirtymistä.

Tällä hetkellä EU:ssa on laajasti rakennettu jätteenpolttoa. Siihen suhtaudutaan hyvin kiistanalaisesti ja näkökulmat ovat varsin yksioikoisia. Kuitenkin materiaalien monimutkaistuessa ja mekaanisen kierrätyksen rajoitukset ymmärtäen oikea suunta olisi kehittää jätteenpolttolaitoksia kohti kierrätystä.

Nyt jätteenpoltto nähdään jätteenkäsittelyprosessin päätepisteenä, kun se kannattaisi sen sijaan nähdä lähtöpisteenä.

Yhdistämällä prosessissa syntyvää hiilidioksidia ja puhtaalla energialla tuotettua vetyä voidaan jo nykyteknologioilla rakentaa uusia materiaaleja, esimerkiksi muovia. Tuhkajakeesta voidaan taas tulevaisuudessa erotella uusilla teknologioilla metalleja ja suoloja. Jäljelle jäävä puhdistettu mineraalijae voidaan hyötykäyttää.

Teknologiat kiertotalouden toteuttamiseksi ovat jo olemassa ja pullonkaulat ratkaistavissa. Hyvin laaditulla sääntelyllä kehitystä voitaisiin nopeuttaa merkittävästi.

Kiteyttäen: Euroopassa on investoituna valtava jätteenpolton infrastruktuuri, jota voitaisiin hyödyntää kierrätyksen edistämiseksi.

Valitettavasti jätteenpoltto nähdään kuitenkin tällä hetkellä jätteenkäsittelyn päätepysäkkinä ja ei-toivottuna infrana, josta pitäisi päästä eroon.

Kalle Saarimaa

Kirjoittaja Kalle Saarimaa on Fortum Recycling & Waste -liiketoiminta-alueen johtaja.

Kuva: Fortum. Jätteenpolton tulisi olla lähtöpiste, ei päätepiste, kirjoittaa Kalle Saarimaa.