Ympäristöyritysten Liitto ry:n (YYL) toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen siirtyy syyskuun alussa Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Finatex ry:n toimitusjohtajaksi. Auvinen ehti olla YYL:ssä…
Jepualainen pintakäsittelyn osaaja Mirka lähtee tavoittelemaan uudelleenvalmistuksen miljardiluokan markkinoita




Euroopassa hiotaan ja maalataan vuosittain pinta-ala, joka on suurempi kuin Suomen maapinta-ala.
Pintakäsittelyllä voi kuitenkin olla vielä tätäkin suurempi hiilikädenjälki.
Jepualla pääkonttoriaan pitävä pintakäsittelyn ja tarkkuushionnan yhtiö Mirka aikoo auttaa maailman rakentavaa ja valmistavaa teollisuutta vähentämään nettopäästöjään.
Entisestä ehompi
Pintakäsittelyllä, hionnalla ja maalauksella voi saavuttaa suuret päästösäästöt.
Hyvälaatuinen, kunnostettavissa ja huolettavissa oleva pinta nimittäin auttaa pidentämään tuotteen elinikää niin, että voidaan jopa välttää kokonaan tarve valmistaa uusi tuote.

Tänä vuonna 80-vuotisjuhlaansa viettävä Mirka haluaa muokata kokonaisia liiketoiminnan arvoketjuja kohti kiertotaloutta. Yhdessä kumppaneidensa kanssa yhtiö lähtee tavoittelemaan tuotteet ja materiaalit kierrossa pitäviä jälleenvalmistuksen markkinoita.
”Arvio on, että vuoteen 2030 mennessä jälleenvalmistusteollisuuden arvo EU-tasolla tulee olemaan 90 miljardia euroa. Haluamme olla osa tätä ja kantaa oman vastuumme kiertotalouden rakentamisessa”, sanoo Mirkan toimitusjohtaja Stefan Sjöberg.
Takaisin käyttöön
Mirkalla hiekkapaperi- ja kiillotusaineosastoa sekä prosessiteknologiakehittämisen osastoa johtava Charlotta Risku kertoo esimerkin siitä, mitä jälleenvalmistus voi käytännössä tarkoittaa.
Mirkan pitkäaikainen kumppani ja asiakas on ollut kotimainen Baltic Yachts, joka valmistaa melkein laivan kokoisia luksuspurjeveneitä.
Äskettäin he saivat takaisin telakalle vanhan Baltic 46 Queen Anne -purjeveneensä, joka on laskettu vesille 1974.

Uusi veturihanke käyntiin
Mirka voitti Business Finlandin haastekilpailussa SHAPE-hankkeelleen 10 miljoonan euron kehitysrahoituksen ja on nyt veturiyrityksenä rakentamassa tähän liittyvää uutta monialaista yhteistyöverkostoa.
Tavoitteena on rakentaa Suomeen yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen ekosysteemi, joka tähtää varsinkin rakentavan ja valmistavan teollisuuden päästövähennyksiin pidentämällä tuotteiden elinkaarta pintakäsittelyratkaisujen avulla.
Business Finland sitoutuu rahoittamaan SHAPE-ekosysteemiin liittyviä Mirkan kumppaneiden hankkeita lisäksi 20 miljoonalla eurolla.
Spinverse fasilitoi ekosysteemin rakentamista ja koordinoi kokonaisuutta Mirkan kanssa. Spinversen johtava konsultti Markku Heino haastaa kehitys-ja kasvuhenkisiä yrityksiä mukaan yhteistyöhön. Hanke on avaamassa ovia etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille.
”Mirkalla on tarve vahvistaa osaamista ja verkostoa Suomessa. Tämä tarjoaa pk-yrityksille hyvän väylän maailmalle”, Heino sanoo.
Kokonaisuudessaan SHAPE-hanke tähtää 200 miljoonan euron investointeihin seuraavien viiden vuoden aikana.
Arvoketjussa puuttuvia linkkejä
Mirka toivoo löytävänsä ekosysteemiin uusia kumppaneita, sillä arvoketjuista puuttuu tällä hetkellä avaintoimijoita. Esimerkiksi Mirkan ja asiakkaiden prosesseissa syntyvien sivu- ja jätevirtojen hyödyntämiseen olisi rakennettava toimiva järjestelmä.
Mirka saa jo nyt talteen hiontapölyn ja hiomajyvät, mutta kuinka materiaalit kannattaisi kerätä talteen, kuljettaa ja prosessoida? Miten ne kannattaisi hyödyntää ja missä? Olisiko jätteenkäsittelypuolella tähän osaamista?
”Projektin valmisteluvaiheessa huomasimme, että kartalla on valkoisia läikkiä, joilta puuttuu partneri tai on vasta aloitteleva ideatason ratkaisu tai akateemisen puolen tutkimusta. On niin paljon uutta, mitä tarvitaan”, Risku sanoo ja jatkaa:
”Haluamme löytää partnereita, jotka voivat pitää resurssit kierrossa. Eikä niiden tarvitse välttämättä kiertää pientä ympyrää meidän omissa prosesseissamme, vaan kiertotalouden arvoketjut tarvitsevat laajempaakin tarkastelua.”
Ohjelmassa on tarkoitus lähteä ensimmäisenä yhteiskehittämään uutta käyttöä ja logistiikkaratkaisuja puupölylle ja rakennuksilla syntyvälle pölylle. Mielenkiintoisia hyödynnettäviä sivu- ja jätevirtoja löytyy muitakin, esimerkiksi alumiinipohjaiset jätteet ja keraamit hiomajyvien valmistukseen.
Mirka kertoo lisää uudesta kiertotalouden bisnesmallistaan Uusiouutisten numerossa 3/2023. Tilaaja, lue koko artikkeli tästä. Jos et ole vielä tilaaja, tilaa digioikeudet nyt.
Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti
Kuvat: Mirka.


