Kehysriihi: Jätevero laajenee, tavaroiden korjaamisesta voisi saada kotitalousvähennystä

(Tilaajille.) Pääministeri Petteri Orpon hallitus päätti kehysriihessä, että jäteveron pohja laajenee vuodesta 2027 alkaen. Jäteveroa on tarkoitus laajentaa koskemaan sellaisia kaatopaikalle sijoitettavia mutta hyötykäyttökelpoisia jätteitä, jotka voitaisiin nyt kierrätysprosessien kehityttyä saada loppusijoituksen sijasta hyötykäyttöön. Tarkoitus on myös selvittää, onko joitain vaarallisia jätejakeita, joille löytyisi nyt hyötykäyttötapoja, jotka korvaisivat loppukäsittelyn. Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Jenni Oksanen kertoo, että seuraavaksi selvitetään, mitä tällaisia jätejakeita voisi kuulua veron piiriin. Selvitys valmistuu kevääseen 2026 mennessä. Jäte ohjattava kierrätykseen Jäteveron laajennuksen lisäksi hallituksen tarkoitus on varmistaa, että vain kierrätyskelvoton jäte päätyy jätteenpolttoon. Kehysriihen energia-alan kasvutoimikirjauksissa on seuraava maininta: ”Jätteenpoltossa varmistetaan, että vain kierrätyskelvoton jäte päätyy polttoon. Kierrätyskelvottoman jätteen käsittelystä syntyvä lämpö voidaan tällöin tulkita hukkalämmöksi.” Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala sanoo Uusiouutisille, että tavoitteena on, ettei kierrätyskelpoista jätettä ohjautuisi enää polttoon eikä kaatopaikalle. ”Tavoitteena on pystyä edistämään materiaalien kiertoa.” Kehysriihi ei kuitenkaan vielä päättänyt tarkempia yksityiskohtia. ”Tämä vaatii vielä lisäselvitystä”, Multala sanoo. Jäteveron laajennuksen fiskaalinen tuotto...
Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.